Keskusta ehdottaa perheministeriä
Peräpohjolan kokousedustajia keskustan puoluekokouksen avajaisissa Rovaniemellä perjantaina. Peräpohjolan ja Lapin yhdistetty äänestysalue antoi puheenjohtajan vaalissa 194 ääntä. Ensimmäisellä kierroksella alueet kannattivat vahvasti Paavo Väyrystä puheenjohtajaksi. Martti Kainulainen/lehtikuva Kuva: Viestilehtien arkistoRovaniemi (MT)
Keskustan puoluekokouksessa Rovaniemellä viikonloppuna linjattiin puolueen suuntaa syksyn kunnallisvaaleja varten. Suurempi remontti linjaan tehdään kahden seuraavan vuoden aikana.
Vaalien alla keskitytään yhteiskunnan pienten yksikköjen puolustamiseen: Lapsiperheitä täytyy tukea kaikin keinoin. Eikä valtaa saa keskittää suuriin kuntiin, sillä se tuhoaa yhteisöllisyyden ja lähipalvelut.
”Nuorten pahoinvoinnin edessä kaikkien puolueiden on pysähdyttävä. Ongelmiin puuttumiseksi tarvitaan lisää konkreettisia toimia”, tuore puheenjohtaja Juha Sipilä sanoi.
Esimerkiksi julkisen talouden epävarmuuden aiheuttamia säästöjä ei saa nipistää perheiltä ja kunnallista kotiapua on saatava tarvittaessa.
Yksi kuntavaaleja pitempi tavoite on saada hallitukseen perheasioiden ministeri seuraavien eduskuntavaalien jälkeen. Ministerin vastuulla olisivat lasten ja perheiden hyvinvointiin liittyvät asiat eri ministeriöistä.
Lisäksi kuntalakia uudistettaessa tulisi säätää lähipalvelulaki, jotta jokaisen lapsiperheen tarvitsemat lähipalvelut olisivat saatavilla kohtuullisen matkan päässä ja kohtuullisessa ajassa.
Perheiden asiat ja kuntien itsenäisyys ovat vahvasti esillä myös kuntavaaliohjelmassa. Ohjelma hyväksyttiin Rovaniemellä.
Keskusta kannustaa kuntia perustamaan säännöllisesti kokoontuvia perheiden asioita pohtivia asiantuntijaryhmiä.
Kuntaohjelma ei hyväksy kuntien pakkoliitoksia. Puolue puolustaa kunnallista itsehallintoa.
Sipilän linjaus, jossa hän asettuu voimakkaasti keskittämispolitiikkaa vastaan, on varmasti yksi vaalien ohjenuorista.
Keskusta aikoo ajaa vahvaa aluepolitiikkaa. Valtionhallinnon yksiköiden hajauttamista maakuntiin on jatkettava.
Kuntatalous on ohjelman mukaan järjestettävä vakaaksi ja terveeksi. Kuntarakenteen sijaan on kuntien tehtävät ja rahoituksen pohja järjestettävä paremmin.
Valtionosuusjärjestelmän on otettava huomioon kuntien väliset erot. Ohjelma myös korostaa kuntien vastuuta järjestää hyvät edellytykset yrittäjyydelle. Palveluiden tuottamisessa voidaan hyödyntää paikallisia yrityksiä.
Keskusta vaatii, että kuntauudistus toteutetaan parlamentaarisesti.
Puolue myös esittää, että äänestysikäraja lasketaan kaikissa vaaleissa 16 vuoteen. Keskusta on kannattanut äänestysiän laskemista kuntavaaleista vuodesta 2005.
Kokouksessa päätettiin aloittaa järjestötoiminnan perusteellinen uudistus. Sen tavoitteena on helpottaa yksittäisten jäsenten vaikutusmahdollisuuksia.
AIMO VAINIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
