Silja Europa pysyy Hollannissa turvapaikanhakijoiden majoituspaikkana vuoden loppuun, tuhansia matkavarauksia peruttu
Alkuperäisen suunnitelman mukaan laivan piti palata Itämerelle kulkemaan Helsinki–Tallinna-väliä tänä kesänä.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan Silja Europan piti palata Itämerelle kulkemaan Helsinki–Tallinna-väliä tänä kesänä. LEHTIKUVA / MIKKO STIG.Tallink-varustamon suurin laiva Silja Europa jää Hollantiin ainakin vuoden loppuun, yhtiö kertoo. Alkuperäisen suunnitelman mukaan laivan piti palata Itämerelle kulkemaan Helsinki–Tallinna-väliä tänä kesänä, mutta sen vuokrasopimusta Hollannissa jatkettiin tämän vuoden loppuun asti.
Matkan Silja Europalla varanneille on tarjottu muita matkustusvaihtoehtoja tai rahojen palautusta. Tallinkin viestintäjohtaja Marika Nöjd kertoo STT:lle, että nyt peruttuja varauksia on tuhansia.
Lipunmyynti vuodelle 2024 avataan sen jälkeen, kun selviää, milloin laiva palaa Itämerelle.
”Riippuu tietysti vuokraajan kuvioista, miten asiat siellä etenevät. Toki toivomme, että päätökset ja jatkosopimusmahdollisuudet saadaan mahdollisimman pian tietoon”, Nöjd sanoo.
Voidaanko vuokrasopimusta siis jatkaa vielä ensi vuodelle?
”Kaikki on mahdollista tällä hetkellä. Mitään ei ole vielä päätetty eikä sovittu.”
Vuokraaja on ilmeisesti ollut tyytyväinen?
”Joo, tämä on heidän tarpeisiinsa ilmeisen sopiva laiva, onhan se meidän suurin.”
Silja Europa vuokrattiin Hollantiin turvapaikanhakijoiden majoituspaikaksi. Vuokraus alkoi elokuussa 2022.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
