Essayah tukee Stubbia: "Ymmärtää maatalouden merkityksen hyvin”
Vaalien toiselta kierrokselta ulos jäänyt Sari Essayah (kd.) on liittynyt Stubbin tukijoukkoihin.
Sari Essayah kertoi viestipalvelu X:ssä tukevansa Alexander Stubbia toisella kierroksella. Kuva: Jarkko SirkiäMaa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) kertoo viestipalvelu X:ssä (entinen Twitter) tukevansa kokoomuksen ehdokas Alexander Stubbia presidentinvaalien toisella kierroksella.
Essayah kertoi julkaisussaan tavanneensa Stubbin tänään perjantaina tilavierailulla. Kuvassa hän poseerasi yhdessä talikkoon nojaavan Stubbin kanssa.
Essayah oli itse ehdolla presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella.
Muut vaalien ensimmäiselle kierrokselle jääneet ehdokkaat eivät ole vielä ainakaan julkisesti ottaneet kantaa kummankaan ehdokkaan puolesta.
Stubbin kampanjan tueksi on kuitenkin ilmoittautunut myös esimerkiksi entinen pääministeri Juha Sipilä (kesk.) Haaviston taakse taas on ryhmittynyt niin ikään aiempi pääministeri Antti Rinne (sd.).
Entisistä presidenttiehdokkaista Haaviston tukena ovat ainakin RKP:n ehdokkaina aikanaan olleet Elisabeth Rehn sekä Eva Biaudet.
Lista Stubbin tukijoista löytyy hänen kampanjasivuiltaan. Vastaava lista on myös Haavistolla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









