KASVIMAAN KERTOMUKSIA Vanhan maailman papu
Jos ei Pietarin päivänä (29.6.) herne kuki, ei pata pavuista pauka, kertoo sanonta Lapinjärveltä.
Entisinä aikoina pavulla saatettiin tarkoittaa joko hernettä tai härkäpapua. Jälkimmäistä lienee viljelty yhtä kauan kuin hernettä ja linssiä. Eli miltei maanviljelijän vuodesta nolla lähtien.
Suomeen härkäpapu rantautui viimeistään 600-luvulla. Ruotsin kuninkaan Maunu Ladonlukon maalaissa vuodelta 1324 härkäpapu eli talonpoikaispapu mainitaan kasvina, josta on maksettava kymmenykset kruunulle.
Alkuun härkäpapua viljeltiin papurokan aineksiksi. Myöhemmin alaa valtasi rehukäyttö, johon monet härkäpavun nimistä viittaavat. Englannissa härkäpapu on hevospapu, saksankielisellä alueella tunnetaan lisäksi nimet sianpapu ja karjanpapu.
Valkuaiskasviksi härkäpapu sopiikin oivallisesti, sillä sen kuiva-aineesta on proteiinia jopa 30 prosenttia. Egyptissä ja joissakin muissa maissa härkäpapu on köyhän väestönosan tärkein proteiininlähde.
Viime aikoina härkäpapu on tehnyt paluuta ihmisten lautasille myös meillä. Niille, jotka eivät jaksa liottaa ja keittää kokonaisia papuja, on tarjolla esikypsytettyä härkäpapurouhetta, joka kypsyy varttitunnissa. Niistä valmistaa vähintään yhtä uskottavan ja maukkaan jauhelihakastikkeen kuin soijarouheesta.
TOPI LINJAMA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
