Jokihelmisimpukka ei tykkää käydä vieraissa ‒ Oman joen kalat passaavat parhaiten

Jokihelmisimpukan toukat tarttuivat parhaiten juuri raakkujen kanssa samoissa puroissa tai joissa asustavien lohikalakantojen yksilöihin. Toukat myös kasvoivat keskimäärin parhaiten juuri kotijokensa kalassa. Kuva: Heidi Kunttu/ Jyväskylän yliopisto

Raakun eli jokihelmisimpukan toukat menestyvät parhaiten raakkujen kotijoen omassa, alkuperäisessä lohikalakannassa, kertoo Jyväskylän yliopisto tiedotteessaan.

Jokihelmisimpukan eli raakun toukat elävät loisena kalan kiduksilla. Toukat kasvavat ja kehittyvät kalan kiduksiin tarttuneina 9–11 kuukautta, kunnes pudottautuvat pikkusimpukoina joen pohjalle.

Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että raakun toukat pystyvät tarttumaan ainoastaan lohen tai taimenen kiduksille ja että suurissa lohijoissa raakuille paras isäntä on lohi ja pienemmissä puroissa taimen.

”Tässä tutkimuksessa halusimme selvittää, ovatko raakut sopeutuneet nimenomaan paikalliseen, oman kotijokensa lohikalakantaan”, kertoo Jyväskylän yliopiston Konneveden tutkimusaseman ja LIFE Revives -hankkeen johtaja, professori Jouni Taskinen.

Tutkimus tehtiin vertailemalla lohijokia keskenään ja taimenjokia keskenään tartuttamalla raakun toukkia sekä oman kotijoen että vieraiden jokien kalakantaan. Kokeet tehtiin Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun joilla ja puroilla.

Jokihelmisimpukan toukat tarttuivat parhaiten juuri raakkujen kanssa samoissa puroissa tai joissa asustavien lohikalakantojen yksilöihin. Toukat myös kasvoivat keskimäärin parhaiten juuri kotijokensa kalassa.

Esimerkiksi Luttojoen latvavesillä Ivalossa tutkijat altistivat Hanhiojan ja Kolmosjoen kaloja ristiin kummankin joen raakuille. Tulos oli Taskisen mukaan selvä: Hanhiojan raakkujen toukat tarttuivat parhaiten Hanhiojan taimeniin ja Kolmosjoen raakkujen toukat Kolmosjoen taimeniin.

Kokeessa oli mukana lisäksi kolmas, molemmille joille vieras taimenkanta, johon toukat tarttuivat kummassakin joessa kaikista huonoimmin.

Raakku on uhanalainen ja monin paikon jo hävinnyt luonnostamme 1950-luvulta alkaneesta rauhoituksesta huolimatta. Vesivoiman tuottamiseksi rakennetut padot ovat estäneet kalojen vaellukset, minkä seurauksena monet lohi- ja taimenkannat on nykyään lähestulkoon menetetty, yliopiston tiedotteessa muistutetaan.

Vesivoiman aiheuttamia kalataloudellisia menetyksiä on kompensoitu niin sanotuilla velvoiteistutuksilla. Tutkimustulokset osoittivat, että jos istutuksissa käytetään muuta kuin joen alkuperäistä lohikalakantaa, istutukset eivät välttämättä ole niin hyödyllisiä raakulle.

Jos istutukset tapahtuvat merialueelle ilman että kalat palaavat kudulle kotijokeensa, ei sekään auta raakkua.

Uhanalaisen jokihelmisimpukan kannalta olisi tärkeää palauttaa alkuperäisten kalakantojen luonnollinen nousuvaellus jokiinsa, Taskinen kertoo.

”Istutuksissa pitäisi suosia mahdollisuuksien mukaan joen alkuperäistä lohikalakantaa ja istutukset kannattaisi tehdä jokeen eikä merelle, jotta niistä olisi hyötyä jokihelmisimpukalle.”