Hyttyset voivat olla pian riesana ‒ ”Jos nyt tulee helleputki, hyttysiä voi tulla todella paljon”
Hellejakso voi saada aikaan sen, että hyönteiset kuoriutuvat kertarysäyksellä. Seuraavat kaksi viikkoa ovat tulevan hyttyskesän kannalta ratkaisevia.Normaalia runsaampi hyttyskesä on tiedossa, mikäli kosteutta vain riittää, arvioi hyönteistutkija Reima Leinonen Kainuun ely-keskuksesta.
Lähtötilanne hyttysten kannalta on ollut varsin suotuisa. Vettä on riittänyt talven lumien jäljiltä ja lisääntymislammikoita on ollut runsaasti. Ratkaisevinta on kuitenkin se, kuinka pitkälle kevään kosteutta riittää. Sateilla on tässä suuri merkitys. Paikallista vaihtelevuutta ilmenee myös paljon, kuten joka vuosi.
Lähiviikkojen säät ratkaisevat.
”Tällä hetkellä vesitilanne on hyvä. Se, mitä kahden seuraavan viikon aikana tapahtuu, on olennaista. Onko kuivaa vai kosteaa. Se ratkaisee, kuinka paljon hyttysiä tulee”, Leinonen kertoo.
”Kesäisessä lämpötilassa munastosta aikusiksi kehittyvien toukkien pitää pysyä veden alla 2‒3 viikkoa kuoriutuakseen.”
Hyttysten runsauden määrittää siis vesitilanne, kuoriutumisen tahdin määrää taas lämpötila.
Viime viikkojen viileät kelit siirtävät tutkijan mukaan kuoriutumista, mutta eivät vaikuta hyttysten kokonaismäärään. Kelien lämpeneminen nopeuttaa toukkien kehittymistä ja kuoriutumista.
”Jos nyt tulee helleputki, hyttysiä voi tulla todella paljon varsinkin pohjoisessa”, Leinonen sanoo.
Viime vuosi toimii hyvänä esimerkkinä.
”Alkukesästä tuli erittäin voimakas lämpöjakso, joka antoi valheellisen kuvan hyttysten määrästä. Kaikki sanoivat, että hyttysiä oli järkyttäviä määriä. Oli kyllä, mutta se johtui siitä, että ne kuoriutuivat lähes yhtäaikaisesti, jolloin niitä oli myös lyhyemmän aikaa”, Leinonen selittää.
Lämpötilan vaikutus ymmärretäänkin monesti väärin.
”Lämpötila kertoo vain sen, milloin hyttyset lentävät. Se ei muuta niiden määrää millään tavalla, mutta jos tulee kuivaa, se muuttaa radikaalisti tilannetta.”
Etelä-Suomessa hyttyset ovat jo liikkellä. Kesäkuun ensimmäinen viikko on ollut sateinen ja vettä on riittänyt, mikä on hyttysille eduksi.
Mikäli edessä on kuivempaa säätä, vaihtelevuutta tilanteeseen tulee enemmän, sillä lammikot pääsevät kuivumaan paikoittain. Kuivuminen johtaa toukkien menehtymiseen.
Tällä hetkellä näyttää, että kesäkuun ensimmäinen puolikas ei olisi keskivertoa lämpimämpi. Suuresta hyttysinvaasioista ei siten liene pelkoa. Tilanne voi kuitenkin muuttua merkittävästi, jolloin viime kesän kaltainen hyttysryöppy on vielä täysin mahdollinen.
Mikä?
Hyttyskesän määrittävät sade ja lämpötila.
Vesitilanne maastossa ratkaisee hyttysten määrän.
Kuivuus heikentää hyttysten lisääntymistä ja kosteus taas parantaa sitä.
Lämpötila vaikuttaa siihen, milloin hyttyset kuoriutuvat.
Helteet kiihdyttävät kuoriutumista.
Hyttysen kehitys munista aikuiseksi vie 2‒3 viikkoa veden alla. Jos lammikot kuivuvat tänä aikana, toukat menehtyvät.
.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


