Helsinki kippaa viidenneksen lumikuormistaan mereen − määrä vastaa jopa kymmeniätuhansia rekkakuormallisia vuodessa
Helsingissä on vain vähän lumenvastaanottopaikkoja. Lunta ei saa jättää katujen varsilla paikkoihin, joissa se voi aiheuttaa vaaran.
Helsingin Hernesaaren eteläkärki on kaupungin ainoa lumenvastaanottopaikka, jossa lumi kaadetaan mereen. Kuva: Jarno MelaNoin 20 prosenttia Helsingissä kuljetetuista lumikuormista kipataan mereen Hernesaaren eteläkärjen lumenvastaanottopaikalla. Vuodesta riippuen määrä voi olla jopa kymmeniätuhansia rekkakuormallisia.
Ympäristöministeriö teetti vuonna 2020 selvityksen, jonka mukaan roskaantuminen on todennäköisesti suurin lumen kaatamisesta aiheutuva ympäristöhaitta. Toissa talvena tehdyn roskaisuusselvityksen mukaan lumen mukana mereen päätyy kiintoainesta, roskaa ja pieni määrä mikromuovia.
”Valtaosa roskasta on hiekoitussepeliä, joka ruopataan sieltä pois”, kertoo Helsingin kaupungin kunnossapitoyksikön päällikkö Pekka Isoniemi.
Kelluvan roskan leviämistä mereen pyritään estämään verkkopuomilla. Suodatinkangasta muistuttavan puomin avulla kaupunki kerää pinnan alla kelluvan roskan pois merestä.
Tänä vuonna Helsinki kokeilee kuplaseinäratkaisua, jonka avulla myös hyvin pienijakeisen roskan pitäisi jäädä talteen.
Isoniemi arvioi, että lumenvastaanottopaikan vierestä kulkeva meriliikenne tuottaa Itämereen huomattavasti lumen kaatamista suuremman ympäristötaakan.
Ely-keskus on pyytänyt Helsingin kaupungilta selvitystä lumenvastaanottopaikan ympäristövaikutuksista. Isoniemen mukaan selvitys ei kuitenkaan johdu mereen kipattavasta lumesta, vaan lumenvastaanottopaikalle ajavien kuorma-autojen meluhaitoista.
Nykyään lunta saa kuljettaa alueelle maanantaista sunnuntaihin kello 7–22 välisenä aikana. Yöaikana lunta saa kuljettaa paikalle vain poikkeuksellisen runsaan lumisateen aikana ja välittömästi sen jälkeen.
Helsingin kaupungilla on tavoitteena sulkea Hernesaaren lumenvastaanottopaikka ja korvaavia keinoja kehitellään.
”Se on hyvä, koska tällä alueella tahtoo lumenkuljetuksen kuorma-autokapasiteetti loppua näinä aikoina”, Isoniemi sanoo.
Lumenvastaanottopaikkoja on vähän ja ne ovat kaukana toisistaan. Ajomatkat paikkojen välillä ovat pitkiä.
Aurattu lumi jätetään kadun reunaan sellaisilla alueilla, joilla lumivalleille on tilaa. Runsaiden lumisateiden jälkeen ja tiheästi rakennetuilla alueilla lumi täytyy kuitenkin kuljettaa pois. Lumivalleja ja -kasoja ei voi jättää alueille, jossa ne aiheuttavat vaaraa.
”Ihmisten turvallisuus on yleensä aina se painavin seikka.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






