Vertailu: Valtiovarainministeriön ja Etlan talousennusteet ovat luotettavimpia
Etla menestyi erityisesti työttömyysasteen ennustamisessa, jopa ministeriötä paremmin.Valtiovarainministeriön ja Etlan talousennusteet ovat osoittautuneet luotettavimmiksi, kertoo Valtiontalouden tarkastusviraston tuore vertailu.
Tarkastelussa olivat ministeriön syksyisin tekemät suhdanne-ennusteet, joita käytetään valtion budjettisuunnittelussa. Vertailuaineistona olivat Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan, OECD:n, Palkansaajien tutkimuslaitoksen ja Pellervon taloustutkimuksen ennusteet.
Etla menestyi erityisesti työttömyysasteen ennustamisessa, jopa ministeriötä paremmin.
Talousennustajat onnistuivat yleisesti ottaen varsin hyvin. Kaikki ennustajat ovat onnistuneet välillä paremmin, välillä huonommin, toteaa tarkastusvirasto.
"Esimerkiksi vuosina 2013–2015 kaikki yliarvioivat Suomen talouskasvua", VTV huomauttaa.
Toisaalta vuonna 2016 kaikki aliarvioivat tulevaa talouskasvua.
"Ennustaminen on osoittautunut hankalaksi erityisesti talouskehityksen käännepisteissä sekä tilanteissa, joissa Suomen viennin kehitys ei ole seurannut maailmankaupan kehitystä", toteaa tarkastusvirasto tiedotteessaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

