Katupöly heikentää ilmanlaatua Suomen suurissa kaupungeissa
Pölyisyyttä hillitään myös kostuttamalla katuja laimealla suolaliuoksella.
Katupöly on erityisen haitallista riskiryhmille kuten astmaatikoille, lapsille ja iäkkäille sekä sepelvaltimo- tai keuhkoahtaumatautia sairastaville. Kuva: LEHTIKUVA / TEEMU SALONENKatupöly heikentää hengitysilman laatua Suomen suurissa kaupungeissa lähipäivinä. Pääkaupunkiseudulla katujen hiukkaspitoisuudet voivat kasvaa keväisin hetkittäin jopa kymmenkertaisiksi normaaliin verrattuna.
Myös Tampereelta, Turusta ja Lahdesta on raportoitu katupölyn vaikuttavan ilmanlaatuun tällä viikolla.
Suurin osa katupölystä on autojen renkaiden jauhamaa asfalttia ja hiekoitushiekkaa, kertoo Helsingin seudun ympäristöpalvelut. Erityisesti nastarenkaat kuluttavat asfalttia.
"Kunkin päivän pölytilanne riippuu säästä. Aurinkoisina ja kuivina päivinä liikennevirrat nostavat talven aikana kertynyttä pölyä voimakkaasti ilmaan, jolloin ilmanlaatu heikkenee. Sade puolestaan kostuttaa tienpinnat, mikä vähentää pölyisyyttä", kertoo ilmansuojeluasiantuntija Anu Kousa Helsingin seudun ympäristöpalveluista tiedotteessa.
Nyt pölyisyyttä hillitään myös kostuttamalla katuja laimealla suolaliuoksella.
Pölykausi on yleensä pahimmillaan maalis–huhtikuussa. Huhtikuun lopulla ongelma helpottaa katujen puhdistuksen ja kevään edetessä.
Katupöly on erityisen haitallista riskiryhmille kuten astmaatikoille, lapsille, iäkkäille ja sepelvaltimo- tai keuhkoahtaumatautia sairastaville.
Myöskään terveiden, joille katupöly aiheuttaa selviä oireita, ei kannata lenkkeillä tai harrastaa muuta raskasta liikuntaa katujen varsilla.
Oireita voi helpottaa siirtymällä sisätiloihin. Jos ilmanlaatu on huono, kodeissa on myös syytä sulkea ikkunat. Kotipihasta kannattaa lakaista pois hiekka, kun se on kosteaa, ei kuivaa.
Hengitysliitto on suosittanut, että hengityssairauksia sairastavat tai katupölylle muuten herkistyneet ihmiset ottavat aktiivisesti käyttöön hengityssuojaimet. Yksittäinen ihminen voi helpottaa omia oireitaan lähinnä suojautumalla.
Katupölyn määrään on mahdollista vaikuttaa, kun riittävän moni suosii kävelyä, pyöräilyä ja julkista liikennettä yksityisautoilun sijaan.
Huono hengitysilma on Suomessa ainakin vielä vain väliaikainen ongelma. Maailman terveysjärjestön WHO:n arvion mukaan Suomen ilmanlaatu on eräs maailman puhtaimpia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
