Sakeita lumikuuroja ajautuu Suomeen Laatokalta ja Suomenlahdelta
Säässä ei ole tapahtumassa suurta muutosta vielä lähipäivinäkään. Heikkoa lumisadetta tulee ajoittain, pilvisyys on runsasta. Jonkin verran pakkanen heikkenee maan etelä- ja itäosissa, Lapissa kiristyy.Suomen itäpuolella on vahva korkeapaine, joka on pysynyt paikallaan jo useita päiviä. Aluksi tilanne pysyy lähes muuttumattomana, Suomessa vallitsee edelleen kylmä itäkaakkoinen ilmavirtaus.
Alkuviikolla lännestä lähestyvä ja pääosin Suomen eteläpuolitse liikkuva matalapaine muuttaa tilannetta vähän. Lumisade ja tuuli heikentää etelän pakkasen 1 ja 5 asteen välille, etelärannikolla lämpötila voi käväistä nollassa. Maan keskiosassa pakkasta on alkuviikolla 5-10 astetta. Sen sijaan pohjoisessa pakkaslukemat ovat yleisesti kaksinumeroisissa luvuissa. Pilvisyyden sopivasti vähetessä pakkasta voi olla etenkin Lapissa yli 20 astetta – todennäköisesti pilvisyys pysyy pohjoisessakin suuren osan aikaa melko runsaana, jolloin lämpötila vaihtelee enimmäkseen vähän -15 asteen molemmin puolin.
Lunta sataa ajoittain suuressa osassa maata, mutta enimmäkseen vain vähäisiä määriä. Eteläiseen Suomeen ja itään voi ajautua ajoittain sakeita lumikuuroja Suomenlahdelta ja Laatokalta. Kevyt pöllyävä lumi haittaa ajokeliä huonontamalla näkyvyyttä sekä kiillottamalla paikoin vilkkaita risteysalueita, ramppeja, mäkiä ja mutkia.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



