Tanskalaiset ostivat puolet Munakunnan liiketoiminnasta
Jan Lähde uskoo, että Suomen ylituotantoa voidaan purkaa Pohjoismaiden markkinoille. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkistoMunakunta ja tanskalainen Hedegaard Foods perustavat yhteisyrityksen, jolle Munakunta siirtää koko liiketoimintansa, kaksi pakkaamoa ja munavalmistetehtaan Suomessa sekä yhden jalostetehtaan Virossa.
Uudesta Muna Foods Oy:stä puolet omistaa Hedegaard Foods, toisen puolen omistavat suomalaiset kananmunantuottajat Munakunnan kautta. Yrityksen kotipaikka pysyy Kaarinassa Varsinais-Suomessa.
Muna Foods Oy:stä tulee yksi jäsen pohjoismaiseen liittoumaan, johon kuuluvat entuudestaan Tanskassa toimiva Hedegaard Foods A/S ja ruotsalainen Svenska Lantägg Ab.
Jos kilpailuviranomaiset hyväksyvät yritysjärjestelyn, syntymässä on Pohjoismaiden suurin kananmuna-alan toimija, sanoo Munakunnan ja uuden Muna Foodsin toimitusjohtaja Jan Lähde.
Pohjoismaissa koko liittouman liikevaihto on noin 170 miljoonan euroa. Munakunnan liikevaihto oli viime vuonna 52 miljoonaa euroa, jolla se teki miljoonan euron tuloksen. Suomen markkinoista Munakunnalla oli viime vuonna 40 prosentin osuus.
Lähteen mukaan viljelijän näkökulmasta yritysjärjestely ei tuo suuria muutoksia itse pakkaamotoimintaan. Jatkossa viljelijä kuitenkin hyötyy siitä monin tavoin.
”Hedegaardin omistajat ovat mukana Suomen markkinoilla omistamansa Hankkija Oy:n kautta. Yrityksen kanssa on jo sovittu, että Hankkija tarjoaa etuja Munakunnan sopimustuottajille. Munakunnan tuottaja on Hankkijan asiakkaana erityisasemassa.”
Tulevia etuja käydään tuottajien kanssa tarkemmin läpi ensi viikolla käynnistyvissä tuottajatilaisuuksissa, Lähde kertoo.
Aiempaa suuremman yrityksen suojissa hyötyä saadaan myös yhteisostoissa.
Lisäksi yhteisyritys parantaa suomalaismunan asemaa pohjoismaisilla markkinoilla.
”Muissa Pohjoismaissa ei ole vastaavaa ylituotantoa kuin Suomessa. Huippulaatuiselle suomalaiselle kananmunalle on vientimahdollisuuksia.”
”Uskon vahvasti, että sopimustuottajamme ymmärtävät tämän järjestelyn hyödyt.”
Hedegaard Foods on pyrkinyt viime vuosina kasvamaan voimakkaasti. Danish Agron konsernijohtaja Christian Junker kertoi tiistaina, että Hedegaard Foodsin tavoitteena on laajentua ja kasvaa maissa Itämeren ympärillä.
Ruotsalaisen Svenska Lantäggin se hankki omistukseensa kolmisen vuotta sitten.
Yrityksen menestymistä uuden omistajansa suojissa on seurattu Munakunnassa tarkasti, samoin kuin alalla tapahtuvia yritysjärjestelyitä ylipäätäänkin, Lähde sanoo.
”Järjestelyitä tapahtuu, ja arvioimme paremmaksi vaihtoehdoksi olla mukana kehityksessä kuin jättäytyä sen ulkopuolelle. Hedegaard Foodsilla on isot resurssit, ja sen tekemät satsaukset Svenska Lantäggin kehittämiseen vakuuttivat meidät yhteistyön eduista.”
JUHANI REKU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
