EU-parlamentin ryhmittymät pyörteilevät
Europarlamentin poliittiset voimat ovat liikkeessä. Suurten ryhmittymien muodostama Junckerin koalitio on osoittanut erimielisyyksiä, ja Europarlamentin poliittisten ryhmien määrä kasvoi kesäkuun puolessa välissä yhdellä.
Tuolloin Euroopan parlamenttiin perustettiin uusi poliittinen ryhmittymä nimeltä Kansakuntien ja vapauden Eurooppa (ENF).
Kyseessä on 36 mepin muodostama ryhmä, ja suurin osa sen jäsenistä on Ranskan Kansallisen rintaman jäseniä. Ryhmittymässä on meppejä esimerkiksi myös Italiasta sekä Itävallan ja Hollannin vapauspuolueista. Ryhmittymä saa lähiaikoina vielä yhden edustajan lisää.
ENF on nyt toinen EU- ja maahanmuuttovastainen puolue Vapauden ja suoran demokratian Eurooppa (EFDD) -ryhmittymän lisäksi.
Puolueen muodostuminen vahvistanee näin äärioikeiston ääntä parlamentissa.
Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimiston päällikön Pekka Nurmisen mukaan nähtäväksi jää, millainen vaikutus ryhmällä on.
Poliittisia ryhmittymiä on nyt yhteensä kahdeksan, ja niiden lisäksi on 16 ryhmittymiin sitoutumatonta meppiä.
Reilu vuosi sitten perussuomalaiset mepit liittyivät Euroopan konservatiivit ja reformistit (ECR) -ryhmittymään, joka suhtautuu melko kriittisesti EU:hun.
Nurmisen mukaan esimerkiksi eurokielteisyys ei kuitenkaan näy parlamentin toiminnassa. Suurilla ryhmittymillä on vielä valtaa vaikuttaa, mutta poliittiset voimat ovat muutoksessa.
”ECR saavuttaa valtaa jäsenmaissaan, ja sillä alkaa olla vaikutusta myös parlamentissa. Ryhmittymän itseluottamus ja valta ovat kasvussa”, Nurminen arvioi.
Ryhmittymän puolueet ovat kasvattaneet suosiotaan erityisesti Briteissä ja Tanskassa. Sama näkyy myös Suomessa perussuomalaisten nousuna.
Europarlamentin 751 jäsenestä 73 kuuluu ECR:ään.
Pyörteilyä on havaittavissa myös parlamentin suurten puolueiden koalitiossa. Niin sanotun Junckerin koalition muodostaneiden parlamentin suurimpien ryhmittymien Euroopan kansanpuolueen (EPP), Euroopan sosialistien ja demokraattien (S&D) sekä ALDE:n kesken on ollut päätöstenteossa erimielisyyttä.
Koalition odotettiin Nurmisen mukaan muodostavan parlamentissa vakaan enemmistön, joka tukisi yhtenäisesti komissiota. Esimerkiksi S&D-ryhmittymän mukaan kyseessä on kuitenkin ennemminkin yhteistyö, ja ryhmittymät ovat jakautuneet päätöksenteossa.
Silja Eisto
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
