Lukijalta: Talouden tilan korjaaminen vaatii tosiasioiden tunnustamista – eduskunta ja työmarkkinajärjestöt eivät ole niistä välittäneet
”Varsinkaan poliittiset puolueet eivät ole tunnustaneet, että emme ole nyt taloudellisesti rinnastettavissa muihin Pohjoismaihin. Olemme hyväksyneet sen, että korkea elintasomme perustuu velkaantumiseen”, kirjoittaa Heikki Kangas.Presidentti Juho Kusti Paasikiven kuuluisa toteamus, ”kaiken viisauden alku on tosiasiain tunnustaminen”, ei liene vieläkään vanhentunut. Suomessa tehdään nykyisin kalliita päätöksiä, vaikka tosiasiat tiedetään: hyvinvointialueiden kamppailu rahasta ja työvoimasta, organisaatioiden rakennemuutokset ja pian alkavat työmarkkinaneuvottelut laman painaessa päälle.
Paasikivi ei ollut pessimisti vaan optimisti. Hän osasi tosiasioiden pohjalta luotsata kansaa parempaan suuntaan.
Tosiasiat ymmärretään nykyisin uhkina. Ne herättävät pelkoa. Realiteetit tulevat kuitenkin aikanaan vastaan, varsinkin, jos ne on unohdettu. Tällöin on luotu pohjaa pessimismille ja tulevaisuuden suunnittelu aiheuttaa pelkoa. Toisin sanoen realiteettien unohtaminen luo pessimismiä.
Tällä hetkellä monet arvattavissa olleet ja toteutuneet uhat vaikuttavat samanaikaisesti vientiteollisuuden tilausmäärien laskusta rakennusalan heikkoon tilanteeseen. Kun otamme mahdolliset uhat esille, sen tulee johtaa päätöksiin ennakoivista toimenpiteistä, ja jos uhat ovat jo toteutuneet, päätöksiin korjaavista toimenpiteistä.
Syy Suomen taloudellisesti kehnoon tilanteeseen on pitkän ajan taloudenhoidossa. Valtion velka on suuri, ja se kasvaa nopeasti ja vielä pitkään. Kokonaisveroaste on korkea ja sen korottamiseen on paineita. Eduskunnan viime vuosina hyväksymät budjetit ovat luonteet suuria odotuksia.
Varsinkaan poliittiset puolueet eivät ole tunnustaneet, että emme ole nyt taloudellisesti rinnastettavissa muihin Pohjoismaihin. Olemme hyväksyneet sen, että korkea elintasomme perustuu velkaantumiseen. Tälläkin hetkellä lainaamme ulkomailta yli 30 miljoonaa euroa päivässä. Jos taloudelliset tosiasiat olisi otettu huomioon päätöksenteossa, ei tämänhetkisiin toimenpiteisiin olisi tarvetta.
Maamme taloudesta vastuussa olevat tahot – eduskunta, puolueet, työmarkkinajärjestöt – eivät ole välittäneet taloudellisista tosiasioista niin kuin Paasikiven ohje oli. Meillä ei ole tällä hetkellä mitään todellisia taloudellisia reservejä suurempiin ongelmiin. Ainoa ratkaisumme selviytyä näistä ongelmista on lisääntyvä velanotto.
Yksityisen kansalaisen on kuitenkin vaikea hyväksyä sellaisenkaan asian tilaa, johon hän ei voi itse vaikuttaa.
Suomen kansa on kuitenkin tottunut selviytymään vaikeuksistaan ja näin tapahtuu tälläkin kertaa, vaikka nyt pidemmän kaavan kautta. Tarvitsemme yhteistyötä, yhteisymmärrystä ja hyvää tahtoa.
Heikki Kangas
yrittäjä, ekonomi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat











