Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpä Suomessa
Erilaisiin syöpiin sairastui reilut 34 000 suomalaista vuonna 2016.Vuonna 2016 miesten yleisin syöpä oli eturauhassyöpä ja naisilla rintasyöpä. Suurin osa näihin syöpiin sairastuneista kuitenkin paranee.
Uusia syöpätapauksia todettiin vuonna 2016 reilut 34 000 ja syöpiin kuoli vajaa 12 700 ihmistä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL tiedottaa.
Suomen Syöpärekisterin tilastoista käy ilmi, että vuosittain todettavien syöpätapausten määrä kasvaa, mutta samaan aikaan niistä parantuu yhä useampi ihminen.
Toisaalta syöpään kuolee nyt enemmän ihmisiä kuin 1980-luvun alussa, vaikka väestön kokoon ja ikärakenteeseen suhteutettuna kuolleisuus ei ole suurentunut. Ilmiötä selittää väestön vanheneminen: syövät ovat yleisiä ikääntyvän väestön sairauksia.
Haimasyöpä on kahdeksanneksi yleisin syöpä, mutta kuolemien aiheuttajana neljänneksi yleisin, THL kertoo. Myös keuhkosyövästä paranemisen ennuste on heikko.
Alle 20-vuotiaista vain harva sairastuu syöpään. Vuonna 2016 lapsista ja nuorista sairastui 245 syöpään, tavallisimmin aivokasvaimeen tai imukudos- tai verisyöpiin.
Syöpätilastoja on kerätty koko Syöpärekisterin toiminta-ajalta eli vuodesta 1953 lähtien. Tietoja voi hakea sovelluksesta myös sairaanhoitopiireittäin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


