Suomalaista sisua ei ole
Tässä kehitysvaiheessa olisi monessa mahdollisuus palata kohtuullisiin, kuntoa ja terveyttä ylläpitäviin ruumiillisiin töihin. Mitä erilaisimpia helpotuksia raskaimpiin ja likaisimpiin töihin on olemassa.
Nyt kuitenkin yritetään laittaa elämä parhaimmaksi mahdolliseksi; enää ei viitsittäisi tehdä ruumiillisia töitä lainkaan.
Korkeintaan sormia voi netin ääressä napsutella ja viiksikarvoja väräytellä, kunhan vain palkan saa juoksemaan.
Pienimpäänkin ruumiilliseen hommaan on oltava kone, korttipakan sekoittaja ja isompaan vierastyötekijä. Siinä herra hidalgona ja neiti sieväsenä istuskellaan päivänvarjon alla ja siemaillaan jääkylmää limonadia. Sivusilmällä pälyillään ja päivitellään pelloilla raatavia kurjia ihmiskohtaloita.
Suomalaisesta sisusta ja sitkeydestä ei voida puhua, sitä ei enää ole. Yltäkylläinen pullamössö on tehnyt tehtävänsä.
Venäläiset, ukrainalaiset ja thaimaalaiset päihittävät useimmat mennen tullen.
Paskatyöstä huolimatta puheensorina ja iloinen nauru raikaavat vainioilla. Se on tervettä meininkiä. Meidän puolelta hävettävää velttoilua.
Halutaan vain tuijotus ja istumatyötä, jossa terveydelliset riskit kasvavat, ilmeisesti enemmän kuin monipuolisessa ruumiillisessa työssä.
Työperäinen liikkumattomuus ja elämän ruumiillinen helppous pakottavat tuhlaavaan keinoliikuntaan.
Hukataan rakennettuja energioita hallirakenteissa, välineissä ja matkoissa.
Saavutettu hyöty käsittää yhden ihmisen terveyshyödyn, työn tuoma hyöty puuttuu täysin. Vaivalla hukatulla lihasenergialla ei ole saatu vielä yhtään marjarasiaa tai rankakasaa aikaiseksi.
Ruumiillisten duunien tekijät tulevat pitkin ja poikin kaukaa maailmalta. Ellei ihminen välittömästi niin luonto senkin mielettömyyden ja siten myös ihminen lopulta maksaa.
Kestävämmän kehityksen vaade on näiltäkin osin hukassa kuin pallo merellä.
Arvi Pöyhönen
Suonenjoki
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
