Poliisi tehostanut valmiuttaan vastaanottokeskusten lähellä
Lahdessa ja Kouvolassa turvapaikanhakijoita vastaan hyökättiin myöhään torstai-illalla.Poliisi on tehostanut varautumistaan levottomuuksiin vastaanottokeskusten ympäristössä.
Sisäministeriön mukaan tiedonkulkua poliisin, vastaanottokeskusten ja Torniossa sijaitsevan turvapaikanhakijoiden järjestelykeskuksen välillä parannetaan entisestään, jotta väkivaltaiset mielenilmaukset voidaan ehkäistä.
Kouvolassa heitettiin polttopullo turvapaikanhakijoiden hätämajoitustilan ovelle torstai-iltana.
Paikalla olleet vartijat saivat sammutettua polttopullon. Epäiltynä on otettu kiinni noin 50-vuotias paikkakuntalainen mies.
Lahden Hennalan entisen varuskunnan tiloihin torstain ja perjantain välisenä yönä saapuneita turvapaikanhakijoita oli vastassa mielenosoittajien joukko.
Osa mielenosoittajista heitti ja laukaisi ilotulitteita pakolaisia kuljettanutta bussia kohti. Bussissa oli pääasiassa lapsiperheitä.
Myös bussia päin ja alueella työskennelleitä SPR:n työntekijöitä kohti heitettiin kiviä.
Poliisi otti kaksi ilotulitteita käyttänyttä mielenosoittajaa kiinni.
Sisäministeriön mukaan Lahden ja Kouvolan viimeöisillä hyökkäyksillä ei ole yhteyttä toisiinsa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
