Ukrainan satamista on lähtenyt kuusi viljalaivaa Mustallemerelle
Venäjä väitti aiemmin Ukrainan käyttäneen merikäytävää hyökkäyksissään Krimin niemimaalle. Britannian puolustusministeriö kertoo, että Venäjällä on pulaa panssariajoneuvoista ja että Venäjän sotilaat kuvaavat vanhoja panssariajoneuvoja alumiinipurkeiksi.
Viljaa kuljettava rahtialus kuvattiin keskiviikkona Bosporinsalmella. Venäjä jäädytti aikaisemmin osallistumisensa viljankuljetussopimukseen, koska se väitti Ukrainan käyttäneen merikäytävää hyökkäyksissä. Kuva: LEHTIKUVA/AFPUkrainan viljakuljetukset jatkuvat. Ukrainan satamista on lähtenyt kuusi viljalaivaa Mustallemerelle, kertoo Turkin puolustusministeri Hulusi Akar turkkilaisen Anadolu-uutistoimiston mukaan.
Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu sanoi eilen, että Venäjä on saanut Ukrainalta riittävät takuut siitä, että viljankuljetukseen tarkoitettua merikäytävää ei käytetä sotatoimiin.
Venäjä jäädytti aikaisemmin osallistumisensa sopimukseen, joka on mahdollistanut Ukrainan viljanviennin Mustallamerellä. Venäjä väitti Ukrainan käyttäneen merikäytävää hyökkäyksissään Krimin niemimaalle.
Venäjän presidentti Vladimir Putin varoitti kuitenkin myöhemmin televisiossa näytetyssä puheenvuorossa, että Venäjä voi taas vetäytyä sopimuksesta, jos Ukraina rikkoo turvallisuustakuita.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoi myöhään eilen puheessaan pitävänsä kummallisena sitä, että Venäjä edellyttää Ukrainalta turvatakuita, vaikka on itse hyökännyt Ukrainaan.
Venäjä ei ole vielä päättänyt, aikooko se suostua viljanvientisopimuksen uusimiseen sen umpeutuessa myöhemmin tässä kuussa. Kremlin tiedottaja Dmitri Peskovin mukaan päätöstä ennen Venäjä haluaa arvioida sopimuksen "tehokkuutta".
YK:n ja Turkin kesällä välittämä sopimus on ollut määrä uusia 19. marraskuuta.
Peskov muistutti, että sopimuksen noudattamiseen palaaminen ei automaattisesti tarkoita sitä, että Venäjä haluaisi jatkaa sitä. Peskovin mukaan Venäjä luottaa Ukrainan myöntämiin turvatakuihin vain sen takia, että Turkki toimi niiden välittäjänä.
"Turkin osallistuminen oli tärkein tekijä luottamuksen syntymisessä. Turkin asevoimien, diplomaattien ja erityisesti presidentti Recep Tayyip Erdoganin työ on erittäin arvokasta”, Peskov sanaili.
Myös Venäjän varaulkoministeri Andrei Rudenko on sanonut, että sopimuksen piiriin palaaminen ja sen jatkaminen ovat kaksi aivan eri asiaa.
Venäjällä on pulaa Ukrainaan lähettävistä panssariajoneuvoista, kertoo Britannian puolustusministeriö päivittäisessä tiedusteluraportissaan Twitterissä.
Ukrainan vastahyökkäyksen aikana lokakuun puolessavälissä Venäjä menetti puolustusministeriön mukaan jopa yli 40 panssariajoneuvoa päivässä, mikä tarkoittaa liki yhden pataljoonan varustusta.
Kuluneiden viikkojen aikana Venäjä on todennäköisesti hankkinut satakunta tankkia tai jalkaväelle sopivaa panssariajoneuvoa Valko-Venäjän varastoista.
Tykistö ja panssariajoneuvot ovat keskeisiä Venäjän sodankäyntitavalle. Puolustusministeriön mukaan Venäjän vaikeudet Ukrainassa johtuvat osaltaan juuri tykistön ammusten ja huoltokelpoisten panssariajoneuvojen puutteesta. Venäjän sotilaat ovat haluttomia käyttämään vanhoja panssariajoneuvoja, joita he kuvaavat alumiinipurkeiksi.
Juttua päivitetty 3.11.2022 kello 13.56
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
