Byrokratia jumittaa luomulihan kasvua
Jos halutaan että luomulihaa saataisiin lisää, pitäisi tämä kohtuuttoman byrokraattinen luomusäännöstö saada yksinkertaistettua, jotta se soveltuisi meidän pohjoiseen ilmastoomme. Meillä ovat jo pellot luomussa, ja kun olemme lihakarjankasvattajia, niin ostamme vasikat eri tiloilta jatkokasvatukseen.
Luomusonnivasikoita olisi nyt tarjolla jatkokasvatukseen, mutta niistä tulee kuitenkin tavanomaista lihaa, koska luomuehdot vaativat esimerkiksi että isoja sonneja pitäisi ulkoiluttaa taivasalla talvellakin jaloittelutarhassa. Siinä on suuri vaara, että ne liukastuvat ja tappelevat keskenään, kun ovat elopainoltaan jo 500–1 000 kiloa.
Ajattelimme siirtyä rotunautojen kasvatuksesta luomurotukarjan kasvatukseen, mutta emme todellakaan halua poistaa osaa kattoa pihatosta. Viime talvina katto on ollut tosi tärkeä jo lumimääränkin takia.
Pihatossamme on jo jaloittelukäytävä ja makuualusta erikseen, ja sinne tulevat välityksestä noin 300 kilon painoiset eläimet jatkokasvatukseen. Pitäisi hyväksyä, että sonnivasikoita olisi jo ulkoilutettu tarpeeksi, kun ne ovat emonsa kanssa keväästä syksyyn olleet laitumella ja sitten siirtyvät pihattoon.
Ajattelimme, että pihattomme täyttäisi ehdot, kun siinä ovat etuseinä ja sivuseinistä puolet auki kuitenkin niin, että tuulensuojaverkko laitettaisiin tarpeen muukaan talveksi alas etuseinälle.
Kunnollista vastausta siihen, että pihattomme luomukasvatukseen kelpaisi, ei saanut asiantuntijoilta, koska luomusäädökset ovat niin monimutkaisia, että neuvojatkaan eivät uskalla niitä suoraan tulkita. Pitäisi kuulemma täyttää paperit ja koittaa ”kepillä jäätä”, jos vaikka luomulihantuottajaksi hyväksyttäisiin.
En halua maksaa tällaisesta kokeilusta, vaan pitäisi olla reilu peli, jotta sanotaan käykö vai ei. Se siitä luomulihasta.
Hilkka Suono
emäntä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
