Susien ja koirien risteymät uhka luonnolle

Pöydälleni ilmestyi vanhoja Metsästäjä-lehtiä, jotka käsittelivät susikysymyksiä 1990-luvulta. Aikakausi on mielenkiintoinen, koska siihen aikaan metsiimme ilmestyi kuin tyhjästä koirien ja susien sekalaumoja. Eeva Jansson on myös väitöskirjassaan 2013 todennut, että ”susikantamme” sisäsiittoisuus oli kaikkien aikojen alimmalla tasolla vuosina 1995–1997 mikä osoittanee, että susisulhasilla oli monipuolinen perimä mistä valita.

Useita todisteita sen ajan koirasusilaumoista löytyy. Vuosina 1995–1997 kuvaaja Pekka Kinnunen Ilomantsista seurasi ja videoi Joensuun yliopiston tutkimushaaskalla kahta sekarotuisia laumaa ja yhtä lähes puhdasta koiralaumaa. Venäläinen petotutkija, professori Pjotr Danilov Petroskoin yliopistosta, totesi videossa esiintyneen susilauman alfauroksen sekarotuiseksi useamman sukupolven takaa ja sen mukana saman tuomion sai koko pentue. Näitä laumoja ei poistettu luonnostamme.

Toinen laajaa huomiota saanut susien ja koirien sekalauma ilmestyi 1993 Perhoon. Talvella 1994 ammuttiin neljä otusta, joista Erik S. Nyholm antoi arvion: ”kolme villiintynyttä koiraa ja yksi susi”. Lauman loppuosan hävittämiseksi ei myönnetty lupia. ”Minun mielestäni Perhosta olisi pitänyt poistaa kaikki villikoirat. Nyt sinne jäi yksi lauma ja niitä on tulossa lisää, eli ongelma jäi jäljelle”, sanoi Nyholm (Erä-lehti 9/94).

Tiedekirjallisuudessa löytyy hyvin vähän mainintoja luonnossa tapahtuneista ensimmäisen sukupolven koiran ja suden risteymistä. Yleensä käy, kuten päivittäin saamme lukea, että koiran ilmestyessä susien reviirille, se syödään. Ihmisen myötävaikutuksella susi ja koira voidaan risteyttää ja näitä löytyy sadoittain suomalaisilla koiranomistajilla. Kun koira ja susi on risteytetty, seuraava villi sukupolvi risteytyy suden kanssa ongelmitta ja tie sekalaumoille on auki.

Sekarotuisista laumoista on edelleen havaintoja. Mouhijärvellä havaittiin 2009 koirasusilauma, jonka poistamiselle ei saatu lupaa. Parkanosta löydettiin 2010 koirasusipentue, joka dna-analyysin perusteella oli sekarotuinen ja pentue poistettiin. Kesällä 2012 eliminoitiin Sotkamossa pantaa kantava koirasusi – minne jäivät pennut? Elokuussa 2013 Huittisten tien varressa kuvattiin tyypillinen koirasusilauma, jolla ei myöskään ollut aidolle sudelle ominaista arkuutta.

Susien ”aitoutta” on totuttu todistamaan dna-analyysillä. Harva tulee kuitenkin ajatelleeksi menetelmän heikkoja puolia. Hyvä esimerkki menetelmän käytöstä löydetään Yhdysvalloista, missä punasusi palautettiin luontoon 1970-luvulla. Tällöin valittiin 400 koiraeläimen joukosta 14 yksilöä, jotka ulkonäkönsä takia valittiin aidoiksi punasusiksi. Tämän jälkeen aitoja punasusia ovat vain sellaiset yksilöt, jotka dna-analyysillä todistettavasti polveutuvat näistä 14 yksilöistä. Tiede määritteli mikä on punasusi ja dna-testein valvotaan, että kantaan ei sotketa muita koiraeläimiä. Siitä huolimatta tiedemiehet kiistelevät siitä, onko aitoa punasutta koskaan edes ollut olemassa, vai onko se vain kojootin ja suden risteymä.

Tiede ei dna:n avulla osaa muodostaa näköiskuvaa eläimestä, eikä dna itsessään kerro näytteen kohteesta mitään. Dna:n merkitys korostuu vasta, kun tutkittava näyte voidaan verrata tutkimuksen aihealueen verrokkinäytteisiin. Näin esimerkiksi Alzheimer-taudille altistava geeni voitiin paikantaa vertaamalla terveiden ihmisten geenejä sairastuneiden geeneihin ja tunnistaa altistavat erot. Susi voidaan tunnistaa sille tyypillisten dna-markkereiden avulla, kun aikaisemmin oletetuista susista on määritelty verrokkitietokanta, mutta tiedeyhteisö on yksimielinen siinä, että suden erottaminen koirasta tällä tavoin on mahdollista vain risteyttämistä seuraavissa kolmessa sukupolvessa. Sen jälkeen on luotettava ulkonäköön ja sen kautta tehtyihin päätelmiin. Näistä yksi varma tunniste on kynsien väri, joka susilla aina on pikimusta (tri Erik S. Nyholm).

Luonnossamme elävät koirien ja susien risteymät ovat aidon susikantamme suurin uhka ja tehokkain tapa tuhota susikantamme, on olla puuttumatta ongelmaan. Ratkaisu on lopulta melko yksinkertainen. Suden on sekä dna-analyysin että ulkonäkönsä perusteella oltava 100-prosenttisesti susi, muuten se on lainsuojaton ”susi”. Aidon susikannan takia sekarotuisten eläinten poistamista luonnostamme tulisi aktiivisesti kannustaa.

Kaj Granlund

Lestijärvi

Avaa artikkelin PDF