Katainen EU:n ympäristövaliokunnan äänestyksestä: ”Sekasortoinen”
EU-parlamentaarikko Elsi Katainen on pettynyt ympäristövaliokunnan päätökseen jättää ennallistamisasetus pöydälle.
Katainen kuvailee ympäristövaliokunnan päätöslauselmaa sillisalaatiksi. Kuva: Juha ROININEN / EUP-IMAGESEU-parlamentin ympäristövaliokunta äänesti tänään kannastaan komission esitykseen luonnon ennallistamisesta. Valiokunta päätti jättää ennallistamisasetuksen pöydälle äänestyksien jälkeen. Käsittely jatkuu kesäkuun lopulla ja sen jälkeen siitä päättää parlamentti.
Maatalousvaliokunnan neuvottelijana toiminut parlamentin jäsen Elsi Katainen (kesk./Renew) on pettynyt tulokseen, sillä komission esityksessä on hänen mukaansa vakavia puutteita. Hän kuvailee äänestystä sekasortoiseksi.
”Toivoin, että myös ympäristövaliokunta olisi päätynyt ennallistamisesityksen kaatamiseen. Se olisi lähettänyt koko parlamentilta vahvan viestin komissiolle”, Katainen lausuu tiedotteessa.
Ennen asian pöydälle jättämistä valiokunta muokkasi kompromissiesitystä pykälä kerrallaan tiukoilla äänestyksillä.
Parlamentin suurin ryhmä EPP esitti kokouksessa koko ehdotuksen hylkäämistä ja tulee esittämään todennäköisesti hylkäystä myös parlamentin täysistunnossa uuden valiokuntakäsittelyn jälkeen.
Katainen muistuttaa tiedotteessa, että EPP ei välttämättä kykene saamaan hylkäyksen taakse enemmistöä parlamentista, sillä muista ryhmistä ei irtoaisi hylkäysesitykseen riittävästi parlamentaarikkoja.
Hänen mukaansa on syytä valmistautua siihen, että asetus ei kaadu kokonaan. Katainen toivoo, että riittävä enemmistö kuitenkin syntyisi maa- ja metsätaloudelle edullisen kompromissin taakse.
”Mikäli hylkääminen ei mene läpi, ovatko nämä ryhmät valmiita tukemaan täysistunnossa niitä muutosehdotuksia, jotka ovat elintärkeitä maa- ja metsätalouden toimintaedellytyksien varmistamiselle”, Katainen kysyy tiedotteessa.
Parlamentin on määrä äänestää ennallistamisesta heinäkuun täysistunnossa, mutta ajankohta riippuu myös ympäristövaliokunnan äänestyksestä ja varmistuu myöhemmin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






