Sarvamaa: EU:n varainkäyttö tarvitsee kunnianpalautuksen ‒ luottamus rakennetaan ongelmat tunnistamalla ja korjaamalla
EU:n tilitarkastustuomioistuimen jäsen Petri Sarvamaa käy kolumnissaan läpi kahta vuotta nykyisessä tehtävässään. ”Työ instituution suomalaisjäsenenä on vahvistanut käsitystäni siitä, että Euroopan tulevaisuus ei ratkea vain siihen kuinka paljon rahaa käytämme, vaan ennen kaikkea siihen mitä saamme rahoillemme vastineeksi.”Euroopan tilintarkastustuomioistuin, tuttavallisemmin ECA, on monella tavalla poikkeuksellinen instituutio. Se ei ole EU:n näkyvin toimija. Sillä ei ole lainsäädäntövaltaa eikä se saa juurikaan palstatilaa jäsenmaiden medioissa. Kaikesta huolimatta se toimii aivan unionin ytimessä ja sillä on kenties kattavin tilannekuva siitä, miten unionin yhteiset tavoitteet toteutuvat ja miten eurooppalaisten veronmaksajien rahat todella käytetään.
Kuluneet kaksi vuotta ECA:ssa ovatkin tarjonneet ainutlaatuisen näköalapaikan Euroopan unionin rahankäytön ja lainsäädännön seuraamiseen. Työ instituution suomalaisjäsenenä on vahvistanut käsitystäni siitä, että Euroopan tulevaisuus ei ratkea vain siihen kuinka paljon rahaa käytämme, vaan ennen kaikkea siihen mitä saamme rahoillemme vastineeksi.
Juuri siksi ECA:n havainnot ovat herkästi epämiellyttäviä. Raportit nostavat esiin varainkäytön virheitä, tehottomuutta ja epäonnistuneita hankkeita. Liian usein nämä havainnot kuitenkin tulkitaan EU-vastaisuudeksi tai pelkäksi kritiikiksi.
Todellisuudessa asia on päinvastoin.
Jos uskomme eurooppalaiseen yhteistyöhön, meidän on uskallettava tarkastella myös sen heikkouksia. Luottamusta ei rakenneta ongelmia peittelemällä, vaan tunnistamalla ja korjaamalla ne. Vain näin yhteinen projekti voi entisestään vahvistua.
Suomessa keskustelu EU:n taloudesta keskittyy usein budjetin kokoon. Näin on ollut erityisesti viime aikoina. Moni korostaa, että seuraavan monivuotisen rahoituskehyksen pitäisi olla nykyistä pienempi. Ymmärrän tämän näkökulman hyvin näinä taloudellisesti vaikeina aikoina, kun jokaisen euron käyttöä on arvioitava tarkasti.
Budjetin koon tarkastelu ei mielestäni kuitenkaan riitä. Se on liian usein otsikkotasolle pyrkivää ja mutkat suoraksi vetävää politiikkaa. Paljon olennaisempi kysymys kuuluu, saadaanko käytetyillä varoilla aikaan tuloksia. Tehokas varainkäyttö on vähintään yhtä tärkeää kuin budjetin koko.
Tämä korostuu erityisesti nyt, kun Suomi ja Eurooppa kamppailevat heikon talouskasvun, kilpailukykyhaasteiden ja kasvavien turvallisuusuhkien kanssa. Meillä ei ole varaa käyttää yhteisiä varoja huonosti.
ECA:n tehtävä on muistuttaa tästä. Tehtävämme ei ole jarruttaa kehitystä, vaan auttaa lainsäätäjiä tekemään viisaampia päätöksiä. Kun nostamme esiin elpymisvälineen räikeitä ongelmia, hälyttävän kovia varainkäytön virhetasoja tai muita puutteita komission toimissa, tavoitteena ei ole heikentää unionia vaan vahvistaa sitä.
Oma työni tilintarkastustuomioistuimen suomalaisjäsenenä jatkuu juuri tästä lähtökohdasta. Teen työtä sen eteen, että jokaisen veronmaksajan rahat käytettäisiin mahdollisimman viisaasti. Näin voimme palauttaa luottamuksen unionin varainkäyttöön ja rakentaa Euroopasta jälleen kilpailukykyisen sekä vahvan toimijan maailmassa.
Kolumnin kirjoittaja on EU:n tilitarkastustuomioistuimen jäsen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









