”Naudanlihan pitää olla kotimaista”
Naudanlihan pitää ehdottomasti olla kotimaista, hyvinkääläiset Tiina Gört-Laine ja Harri Laine sanovat.
”Lisäksi pyrimme ostamaan luomua, mutta se ei aina ole mahdollista.”
Pariskunta oli torstaina lihaostoksilla Reinin Lihan tiskillä Helsingin Hakaniemen hallissa. ”Täällä tulee käytyä usein, sillä tytär asuu tuossa kulman takana”, Gört-Laine kertoi.
Hänelle kotimaisen lihan ostaminen on selkeä kannanotto suomalaisen maanviljelijän puolesta. ”Olen itsekin maalaistalon tytär.”
Laine korostaa kotimaisen lihan puhtautta. ”Ainakin meillä on se mielikuva, ettei sen tuotannossa käytetä esimerkiksi antibiootteja sellaisessa määrin kuin jossain muissa maissa.”
Ympäristöargumenttejakin perheessä pohditaan. ”Kyllähän ne jokaista ajattelevaa ihmistä mietityttävät”, Laine toteaa.
Pariskunta toteaa nykyään syövänsä naudanlihaa melko harvoin. ”Mutta kun sitä syödään, sen on oltava hyvää.”
Jani-Pekka Heikkinen oli lihaostoksilla Pauli-poikansa kanssa.
Hänkin kertoo ostavansa aina kotimaista lihaa.
Miksi-kysymys saa miehen miettimään pitkään. ”Se on vaan periaate, en ole miettinyt syytä tarkemmin. Ehkä siksi, että se on lähempänä tuotettua.”
Periaate on kuitenkin niin vahva, etteivät ulkomaiset lihatarjoukset houkuttele. Kotimainen saa maksaa enemmän.
Lihan ilmastovaikutuksia perheessä ei ole pohdittu. ”Terveysasioista on puhuttu – vaimo sanoo, ettei punainen liha ole terveellistä.”
Silti naudanliha pysyy ruokalistalla. ”Kyllä meillä syödään pihviä kerran viikossa.”
SATU LEHTONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
