Näille hormonihäiriköille altistut arjessa - osaa kemikaaleista pystyy välttämään
Pikaruuan kääreissä, paistinpannuissa, tekstiileissä ja vaikka missä on kemikaaleja, joille altistuminen on terveydelle vaarallista.
Kuluttajien voi olla hankalaa säännöstellä altistumistaan terveydelle vaarallisille kemikaaleille. Tukes suosittelee välttämään turhaa kemikaalien käyttöä, kuten kosmetiikkaa lapsilla tai torjunta-aineita kotipihalla. Kuva: Jaana KankaanpääMT pyysi Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesia nimeämään muutaman yleisen hormonihäirikön ja antamaan vinkkejä, miten kyseisiä kemikaaleja voi vältellä.
Ylitarkastaja Jaana Palomäen mukaan ruokaa tulisi säilyttää ainoastaan astioissa, jotka on tarkoitettu elintarvikkeiden säilytykseen. Uudet vaatteet ja muut tekstiilit olisi syytä pestä ennen käyttöön ottoa. Kasvinsuojeluaineiden käyttöä kotipuutarhoissa kannattaa välttää.
Altistumista hormonitoimintaa häiritseville kemikaaleille voi yrittää vähentää myös valitsemalla tuotteita, joissa on EU:n ympäristömerkki tai pohjoismainen Joutsenmerkki.
”Kemikaalien osalta kannattaa aina harkita, mitkä kemikaalit ovat oikeasti arjessa tarpeen. Esimerkkejä näistä ovat huonetilojen hajusteet tai kosmetiikan käyttö lapsilla”, Palomäki luettelee.
Erityisesti raskaana olevien naisten kannattaa luopua kaikista turhista kemikaaleista.…
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
