STTK alkaa valmistella vaihtoehtoesitystä hallituksen kiristyksille
Järjestön puheenjohtaja arvioi, ettei EK:lla ole valmiutta keskusteluihin.STTK ryhtyy valmistelemaan vaihtoehtoista pakettia hallituksen työelämän kiristyksille. Järjestö toivoo mukaan myös muita palkansaajakeskusjärjestöjä.
Puheenjohtaja Antti Palolan mukaan tällä hetkellä huomio on perjantain mielenilmauksessa. Vaihtoehtoisiin keinoihin työn hinnan alentamiseksi palataan sen jälkeen.
Palola arvioi, että Elinkeinoelämän keskusliitolla ei ole valmiutta keskusteluihin.
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n kentälle varsinkin sunnuntailisien leikkaus on Palolan mukaan kipeä paikka. Järjestö edellyttää, että hallitus perääntyy pakottavasta lainsäädännöstä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
