
Historiallinen makaronipula iski ruokakauppoihin − Valmistaja: ”Teemme kaikkemme”
Tuotantokatkos koskee sekä Myllyn paras-sarvimakaronia että Torinon pastatuotteita.Arkiruokien helmiin kuuluva makaronilaatikko on jäänyt monelta tänä kesänä valmistamatta, kun usean kaupan hylly ammottaa tyhjyyttä makaronien kohdalla.
Syynä on makaronikoneen hajoaminen Myllyn Parhaan tehtaalla, mistä syntyi tuotantokatkos. Keskiviikkona 20. heinäkuuta laitevikaa korjattiin edelleen. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Yle.
”Tämä on suurin makaronipula suomalaisissa kaupoissa koskaan. Teemme kaikkemme, ettei tällaista tapahdu enää. Olemme hyvin pahoillamme tilanteesta”, sanoo Myllyn parhaan emoyhtiön Lantmännen Cerelian viestintäpäällikkö Emelie Bontesse.
”Kesän lopussa pitäisi saada taas makaroniamme kaupoista”, arvioi Bontesse.
Lappajärven Itäkylän M-Marketin makaronihyllyssä riitti vielä hyvin fussili- ja kaurapastaa sekä spaghettia. Kuva: Mari KahilakoskiTorinon pastatuotteiden kohdalla on meneillään niin ikään tuotantokatkos. Tämä johtuu linjaston suunnitellusta uusimisesta. Uuden linjaston on tarkoitus valmistua elokuun loppuun mennessä.
”Tuotteita tehtiin varastoon ennen linjaston uusimista. Torinon pastatuotteita riittää kyllä kaupoissa”, kommentoi Raision viestintäpäällikkö Anna-Mari Roine. Raisio on Torino-tuotteiden valmistaja.
Lappajärven Itäkylässä sijaitsevan M-Marketin makaronihylly oli keskiviikkona lähes tyhjänä Myllyn paras-tuotteiden kohdalla. Rakettispaghettia oli tosin vielä jäljellä. Muiden valmistajien makaroneja, kuten kaurapastaa, kierre- eli fussilipastaa ja spaghettia riitti vielä hyvin.
Kyläkauppias Mari Kahilakoski M-Marketista huomauttaa, että osalla makaronivalmistajista on tällä hetkellä toimitusvaikeuksia.
”Kaikki valmistajat eivät ole osanneet varautua kasvaneeseen kysyntään.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






