Ruisfisuburgerin välissä lahnaa
Kotimaiselle kalalle on kysyntää joukkoruokailussa. Helsingin kaupungin liikelaitos Palmia esitteli keskiviikkona World Design Capital Helsinki -vuoden kunniaksi kehittämänsä Ruisfisuburgerin.
”Burgerin salaisuus on lahnapihvi”, paljastaa burgerin kehittelystä vastannut tuotesuunnittelija Petteri Hautamaa Palmialta.
”Paljon on puhuttu kotimaisen kalan käytön lisäämisestä. Etenkin särkikalat on luokiteltu roskakaloiksi, vaikka niitä voisi käyttää vallan mainiosti myös ruuanlaitossa. Siksi oli hienoa olla mukana kehittämässä lahnasta herkullista pihviä.”
Ruisfisuburgerin pihveihin tarvittavat lahnat kalastetaan Uudessakaarlepyyssä, missä ne myös käsitellään ja pakastetaan massana. Pakastemassasta valmistetaan Palmian omalla pihvilinjalla lahnapihvit.
Lahnapihvin ympärille burgeriin tulee myös amerikansalaattia, suolakurkkua, tomaattia, juustoviipale sekä hampurilaiskastiketta. Koko komeus sullotaan Reissumiehen väliin.
”Risfisuburgeria tarjoillaan kokeiluluontoisesti sekä kouluruokailussa että henkilöstöravintolapuolella. Palautteita odottelemme kiinnostuneina. Etenkin lapset tunnetusti tykkäävät burgereista, joten on mielenkiintoista kuulla mitä he tuumaavat kalatäytteisestä burgerista.”
Hautamaa muistuttaa, että myös ruoka on muotoilua ja sopii vallan hyvin osaksi World Design Capital Helsinki -juhlavuotta.
”Lounas on todellista arjen muotoilua. Minusta esimerkiksi juureksien omat muodot kannattaa säilyttää ruuanlaitossa”, vinkkaa Hautamaa.
STINA HAASO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
