viikon kysymys Jätevesiremontille ei kiirehditä
MT:n verkkolehti testasi lukijoiden aikeita jätevesiremontin tekoon. Kolme neljästä vastaajasta odottaa, kunnes nähdään uusien säännösten lopullinen sisältö. Vastauksia tuli vain noin 250.
”En, emmekä aio. Talossa on riittävät järjestelmät, kaivotyhjennys toimii hyvin, kunnallistekniikka on kilometrien päässä. Uskomme, että asetus typeryydessään puretaan ja ellei, maksamme ilolla uhkasakkoja vaikka vuositolkulla, sekin tulee halvemmaksi”, vastasi Maisteriseukko.
”Tehtiin suodatuskenttä jo 10 vuotta sitten, parempi kuin entinen ”imeytys” monttu, toimii edelleen vaikkei tuota kukaan ole tarkastanut”, kertoi Gitano.
”Asetus olisi alunperinkin pitänyt koskea vain uudisrakennuksia ja peruskorjauksia. Kaikkihan pitää joskus korjata, joten olisi ne viemärit tulleet ajan myötä kuntoon”, arvioi Cowboy.
”Eläketulot 810e/kk, sillä ei paljon remonttia tehdä. Eli en tee. En ole kuullut että olisi muissa EU-maissa pakollista, miksi Suomessa?” kysyi 64v pian 65.
”Kuivakäymälän asentamista olen miettinyt. Onkohan kellään kokemuksia nykyaikaisista sisätiloihin asennettavista? Harmaille vesille kaiketi riittäisi tuo entinen?” pohdiskeli Mimmi.
”Aina kun jostain asiasta tehdään pakollinen, niin siihen tulee bisnes harmittavalla tavalla mukaan. Niin tässäkin alkuun, kalliita systeemejä kaupattin, jotka eivät edes toimi”, totesi Kolme kaivoa is enough.
”Perustimme porukalla vesiosuuskunnan, joka rakensi jätevesille putkistot ym. kikkeet ja jätevedet menevät kuntamme puhdistamolle. Osuuskunta sai avustuksia ja edullisen lainoituksen. Meidän onni oli, että kylällä sattui olemaan alan ammattilaisia monella tasolla. Ainoastaan kunnan virkamiehen sössimiset harmittavat, kun EU:n avustuksilla olisi voitu saada aikaan enemmänkin. Nyt paperit lojuivat hänen työpöydällään”, kertoi Viljatilallinen.
Viikon kysymyksissä jatketaan maanpinnan alapuolella. Kerro, riittääkö vesi, kun pohjavedet ovat kaikkialla matalalla.
KAIJALEENA RUNSTEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
