KANSAN SUUSTA Kun on kesä kerkeimmillään
Kesällä syövät hyttyset, talvella palelevat hyppyset, sanoi isojokinen. Huittisissa katsantotapa oli positiivisempi: kelpaa suvella, kun ei ole kylmä ja talvella, kun ei ole kärpäsiä.
Moni suomalainen pääsee pian kesälaitumille, mutta viljelijä tuskin joutaa lojumaan riippumatossa romaani sylissä. Maa on muokattava, siemen kylvettävä ja sato korjattava, jotta saadaan leipää.
Entisinä aikoina kesän töiden ja talven syömisten suhde oli hyvin suora. ”Joka kesät laeskottelloo, sill ei ou talvela elloo”, sanottiin Kangasniemellä. Mökkiläisen ajanvietteeseen uppoutumisesta varoiteltiin Ruovedellä, sillä ”joka kaiken kesää onkii, sitä nälkä talvella tonkii”.
Pahimman nälän aika oli silloin, kun entinen sato oli syöty, mutta uudesta sadosta ei vielä saatu särvintä. Kesä on kerkeimmillään ja nälkä närkeimmillään, sanottiin.
Pelkkä työ ei riitä, tarvitaan myös lämpöä ja vettä. Siksi yritettiin ja yritetään yhä laatia myös pitkän aikavälin sääennusteita. Joka turkilla kylvää, se paidalla leikkaa, veikkailtiin Tammelassa. Toisen ennustuksen mukaan kesän alku ja loppu ovat samanlaisia.
Vaikka työtä on paljon, aina voi haaveilla joutilaisuudesta. Näin fantisoitiin Koskella aikana ennen paistovalmiita pakastepullia: olis aina kesä ja aina pyhä ja sen verran arkea, että akat leipoa sais.
TOPI LINJAMA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
