Kemijoki oy hakee maanomistajilta Sierilän voimalaitoksesta maksettuja miljoonakorvauksia takaisin
Toteutumatta jäävän voimalaitoksen vaikutusalueen ranta- ja loma-asukkaat, perikunnat ja osakaskunnat ehtivät saada yhteensä korvauksia lähes viisi miljoonaa euroa.
Kemijoen Sierilän suunnitellun vesivoimalan korvauksia maksettiin maanomistajille noin viisi miljoonaa euroa. Nyt 3 000 euroa suurempia korvauksia aletaan periä takaisin, kun voimalaa ei rakenneta. Kuva: Mesut TuranKemijoki oy ilmoitti tammikuussa 2024 luopuvansa Kemijokeen aiotusta Sierilän voimalaitoksesta. Lähes 20 vuotta suunniteltu voimalaitoshanke kuopattiin, koska yhtiön mukaan voimalaitoksen rakentaminen ei olisi ollut mahdollista ilman merkittäviä hankeriskejä. Venyneen lupaprosessin aikana kustannukset myös karkasivat.
Yhtiö ennätti kuitenkin maksaa voimalaitoksen vaikutusalueella oleville maanomistajille, loma-asukkaille, perikunnille sekä kahdelle osakaskunnille korvauksia yhteensä noin viiden miljoonan euron edestä. Korvauksia maksettiin vuoden 2017 jälkeen noin 500 edunsaajalle, joista tiloja oli noin 150.
Yhtiön mukaan keskimääräinen maksettu korvaus oli 3 000 euroa, mutta suurimmat korvaukset nousivat satoihin tuhansiin euroihin. Alle 3 000 euron korvauksia ei kuitenkaan peritä takaisin eikä korvaukselle lasketa korkoa.
Kemijoki Oy tehnyt Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle hakemuksen, joka velvoittaisi palauttamaan yhtiön mukaan sittemmin perusteettomiksi muuttuneet yli korvaukset yhtiölle. Yhtiö ei ota kantaa siihen, ovatko korvaukset ulosottokelpoisia, vaan asia jää sen mukaan Avi:n päätettäväksi.
”Olemme korvausten maksamisen yhteydessä viestineet korvausten saajille, että mikäli Sierilän hanke jää toteuttamatta, tulee korvausten saajien varautua palauttamaan korvaukset. Tästä huolimatta olemme pahoillamme tilanteesta. Teimme yhtiönä kaikkemme Sierilän hankkeen toteuttamiseksi”, Kemijoki y:n toimitusjohtaja Tuomas Timonen kertoo yhtiön tiedotteessa.
Korvausten palautus tuli yhtiön mukaan ajankohtaiseksi, kun lupa voimalaitoksen rakentamiseen vanheni toukokuussa. Kemijoki oy oli saanut korvausta vastaan sekä omistusoikeuksia että pysyviä käyttöoikeuksia suunnitellun voimalaitosalueen kiinteistöihin. Kun Sierilän hankkeen vesitalouslupa raukeaa, päättyy Kemijoki oy:n pysyvä käyttöoikeus kiinteistöihin. Sen sijaan lunastettujen kiinteistöjen omistusoikeus säilyy yhtiöllä.
Korvausten palauttaminen on Kemijoki oy:n mukaan yhdenvertaisuuskysymys.
”Mikäli korvausten palauttamista ei haettaisi, ne korvausten saajat, joiden kiinteistöihin Kemijoki oy on saanut pysyvän käyttöoikeuden, saisivat pitää sekä kiinteistönsä että korvaukset. Tämä ei olisi tasapuolista niitä asianosaisia kohtaan, joiden kiinteistöjen omistusoikeus on siirtynyt Kemijoki oy:lle”, Timonen sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







