Vuodenvaihteesta on tulossa hyytävän kylmä koko maassa
Hyvin kylmää ilmaa saapuu Suomeen lähipäivinä. Samalla pilvisyys vähenee, jolloin pakkanen kiristyy päivä päivältä. Suomenlahdelta voi ajautua lumikuuroja rannikolle, muuten lumisateet jäävät vähiin.Vuodenvaihteen merkittävin sääilmiö Suomessa on pakkanen, jota riittää koko maassa uudenvuoden ylikin. Vuodenvaihteesta eteenpäin yhä vain kylmempää ilmaa virtaa Suomeen ja samaan aikaan pilvisyys vähenee, jolloin pakkanen kiristyy entisestään. Tuuli hillitsee aluksi maan etelä- ja keskiosassa lämpötilan laskua, mutta saa pakkasen tuntumaan sitäkin purevammalta. Vuoden vaihtuessa etelän lämpötila on lähellä -15 astetta, voimakkuudeltaan 2–4 metriä sekunnissa puhaltava tuuli saa sen tuntumaan -20...-25 -asteiselta, pohjoisessa "tuntuu kuin lämpötila" on lähempänä -30 astetta.
Vuoden 2024 alkupäivinä tuuli heikkenee etelässäkin vähitellen ja pakkanen jatkaa kiristymistään. Vuoden toiseen päivään eli tiistaihin mennessä lämpötila on suuressa osassa maata -20 ja -30 asteen välillä. Loppuviikkoa kohti kylmenee yhä edelleen ja -30 astetta ei etelässäkään olisi mahdotonta.
Vielä alkuun eli tänään uudenvuodenaattona pilvisyys vaihtelee puolipilvisen molemmin puolin ja pakkaslukemat suureksi osaksi 10 ja 20 asteen välillä, pohjoisen selkeämmillä alueilla on selvästi kylmempää.
Lumisateet sentään jäävät vähiin. Lähinnä eteläisessä Suomessa voi vuoden parin ensimmäisen päivän aikana Suomenlahdelta ajautua muutaman sentin lumikuuroja.
Juha Jantunen ja Sini Jääskeläinen
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


