Turkulaiselta huoltoasemalta löydettiin kuolleita koiria – kuuluivat Venäjän koiravaljakkojoukkueelle
Koiravaljakkojoukkue oli osallistunut Ruotsissa järjestettyyn kilpailuun.
Kuljetuksessa oli ollut 13 koiraa. Niistä kolme oli menehtynyt kuljetuksen aikana ja 2 elvytyksestä huolimatta. Kuva ei liity tapaukseen.Turkulaiselta huoltoasemalta on löydetty useita kuolleita koiria. Asiasta kertoo Lounais-Suomen poliisilaitos.
Poliisin mukaan Turun hätäkeskus sai ilmoituksen, jonka mukaan Turun Pansiontiellä olevalla huoltoaseman pihalla oli useita koiria kuolleena. Paikalle tulleelle poliisipartiolle selvisi, että koirat kuuluivat Venäjän koiravaljakkojoukkueelle, joka oli osallistunut Ruotsissa järjestettyihin valjakkokilpailuihin.
Kuljetuksessa oli ollut 13 koiraa. Niistä kolme oli menehtynyt kuljetuksen aikana ja 2 elvytyksestä huolimatta.
Sekä kuolleet että elävät koirat siirrettiin poliisin mukaan raisiolaiselle eläinlääkäriasemalle.
Koiria oli kuljetettu koirahäkeissä laivan autokannella. Koirahäkkien luukut oli autokannella jouduttu pitämään kiinni. Tämänhetkisen tiedon mukaan auton lavalla olleissa häkeissä olleet koirat olivat mahdollisesti kärsineet lämpöhalvauksesta.
Kuolleet koirat lähetetään Eviraan tutkittavaksi.
Poliisi tutkii asiaa eläinsuojelurikoksena.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
