Koronatestien kysyntä on noussut räjähdysmäisesti — "30–40 prosenttia kaikesta kotitestimyynnistä on tehty viimeisen kahden viikon aikana"
S-ryhmän myymälöissä testejä on myyty viimeisen viikon aikana lähes 100 000 kappaletta.
Yliopiston Apteekin apteekeissa ja verkkokaupassa koronatestien menekki on ollut viime ja toissa viikolla viisinkertainen edeltäviin viikkoihin verrattuna. Kuva: Jussi MartikainenKoronatestien räjähdysmäisesti noussut kysyntä on johtanut saatavuusvaikeuksiin useissa testejä myyvissä liikkeissä ympäri maata. Etenkin viimeisen viikon aikana myynnin kasvu on ollut poikkeuksellisen voimakasta
S-ryhmän marketkaupan myyntipäällikkö Juhani Haaran mukaan pikatestejä on myyty S-ryhmän myymälöissä korona-aikana lähes 450 000 kappaletta. Myynnistä lähes 100 000 kappaletta on tehty viimeisen viikon aikana.
"Viimeisen viiden viikon aikana myyntimäärä on kasvanut edeltävään viiden viikon tarkkailujaksoon verrattuna peräti 418 prosenttia", Haara kertoo.
Kysynnän kasvu on osaltaan johtanut tuotteiden loppumiseen yksittäisistä myymälöistä. Hyllyjä täydennetään Haaran mukaan sitä mukaan kun tuotteita saapuu varastolle.
Koronatestien ja hengityssuojainten kysyntä on ollut vakaassa kasvussa siitä asti kun viruksen omikron-variantti rantautui Suomeen muutama viikko sitten, kertoo K-ryhmän myynti- ja omat brändit -johtaja Tuuli Luoma.
Luoman mukaan koronatestien kysyntä on ollut K-ryhmän myymälöissä viimeisen kahden viikon aikana erityisen kovaa: 30–40 prosenttia kaikesta kotitestimyynnistä on tehty viimeisen kahden viikon aikana. Myös K-ryhmässä Yksittäisissä liikkeissä poikkeuksellinen kysyntä on johtanut tuotteiden loppumiseen.
"Kaikki tavara mitä nyt tulee, menee suoraan kauppoihin ja sieltä kuluttajille", Luoma toteaa.
Maskien osalta varsinkin FFP2-tason hengityssuojainten osalta on näkynyt Luoman mukaan kehitystä. Normaaliin verrattuna maskien myynti on ollut viime viikkoina kaksin- tai kolminkertainen.
Farmaseuttinen johtaja Kati Vuorikallas Yliopiston Apteekista kertoo koronapikatestien kysynnän kasvaneen viime viikkoina erittäin voimakkaasti.
"Viime ja toissa viikolla menekki on ollut apteekeissamme ja verkkokaupassamme noin viisinkertainen edeltävien viikkojen myyntiin verrattuna", Vuorikallas kertoo.
Vuorikallaksen mukaan koronatilanne Suomessa näyttää siltä, että hän uskoo kysynnän pysyvän korkeana.
"Pikatestejä todennäköisesti hyödynnetään esimerkiksi ennen jouluvierailuja sukulaisten ja tuttavien luona."
Koronatestien saatavuusongelmista kärsitään myös Yliopiston Apteekissa ennakoitua suuremman kysynnän takia.
"Pikatestit ovat kysynnän vuoksi päässeet ajoittain loppumaan osasta apteekeistamme ja verkkokaupastamme. Saamme lisää pikatestejä vielä tänään. Pikatestit lähtevät varastoltamme jakeluun niin nopeasti kuin mahdollista. Pääkaupunkiseudun apteekeissamme ne ovat luultavasti huomenna", Vuorikallas arvioi.
Sekä koronapikatestejä että kasvomaskeja (kirurgisia kasvomaskeja ja FFP2-maskeja) on tilattu lisää. Tilausmääriä on Vuorikallaksen mukaan nostettu kysynnän kasvaessa.
"Kirurgisten kasvomaskien menekki on ollut melko tasaista koko syksyn ajan. Sen sijaan FFP2-maskien menekissä näkyy selkeä kasvu marras- ja joulukuussa. Joulukuussa on myyty FFP2-maskeja kaksinkertainen määrä lokakuuhun verrattuna."
Lue myös:
Näin teet koronatestin kotona, pysäytät tartuntaketjun ja pelastat ehkä ihmishenkiä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

