Kaj Turunen siirtyy kokoomukseen – "Hallituksen sisäinen luottamus vaakalaudalla"
Sinisten eduskuntaryhmän puheenjohtaa Simon Elo kertoi loikkauksesta Twitterissä.
Sinisten kansanedustajan Kaj Turusen lähtö kokoomukseen ravistelee hallitusta. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER Kuva: Markku UlanderKansanedustaja Kaj Turunen siirtyy sinisistä kokoomukseen. Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokisen mukaan Turunen on hakenut kokoomuksen eduskuntaryhmän jäsenyyttä.
Ilta-Sanomien mukaan siniset harkitsevat jopa eroa Sipilän hallituksesta. Sinisten puoluehallitus kokoontuu hätäkokoukseen.
Kaj Turusen mukaan ratkaisu on pidemmän ajan harkinnan tulos.
"Harkintani alkoi viime kesänä. Tämän vuoden helmikuussa aloin pohtia asiaa vakavammin. Olen itse ollut aloitteellinen ja otin asian esille keskusteluissamme ystäväni, kokoomuksen varapuheenjohtaja Janne Sankelon kanssa", Turunen sanoo tiedotteessa.
Turunen sanoo tiedotteessa, että hän teki omalta osaltaan lopullisen päätöksen siirtymisestä kaksi viikkoa sitten.
"Siirtymiseni taustalla ei ole suurta dramatiikkaa, vaan olen jo pidemmän aikaa todennut, että Kokoomuksen politiikka vastaa parhaiten minun omaa ajatteluani."
Hieman ennen puoltapäivää sinisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo sanoi Twitterissä, että Turunen on päättänyt siirtyä kokoomukseen. Elon mukaan hallituksen sisäinen luottamus on vaakalaudalla.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen pitää parhaillaan tiedotustilaisuutta eduskunnassa. Siniset puolestaan ovat ilmoittaneet, että puheenjohtaja Sampo Terho pitää infon kello 12.10 samoin eduskunnassa.
Turunen johtaa nyt eduskunnan talousvaliokuntaa. Hänet on valittu Kaakkois-Suomen vaalipiiristä.
Uutista on täydennetty kello 12.16 tiedoilla Turunen vaalipiiristä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
