HS: Vornanen haastettu aiemmin kolmesti käräjille pahoinpitelystä syytettynä
Perussuomalaisten kansanedustaja Timo Vornasta epäillään ampumisesta Helsingin keskustassa viime perjantaina aamuyöllä.
Helsingin Sanomat uutisoi, että perussuomalaisten kansanedustaja Timo Vornanen on haastettu vuosia sitten Pohjois-Karjalassa kolmesti käräjille pahoinpitelystä syytettynä. LEHTIKUVA / Markku Ulander.Perussuomalaisten kansanedustaja Timo Vornanen on haastettu vuosia sitten Pohjois-Karjalassa kolmesti käräjille pahoinpitelystä syytettynä, kertoo Helsingin Sanomat.
Yhdessä tapauksessa rangaistusta vaati syyttäjä ja kahdessa muussa yksityishenkilöt, HS kirjoittaa.
Lehden mukaan yksikään tapaus ei johtanut langettavaan tuomioon. Yhtä tapausta käsiteltiin oikeudessa, ja kahdessa muussa käsittelyt raukesivat jo ennen istuntoja.
Vornasta epäillään ampumisesta Helsingin keskustassa viime perjantaina aamuyöllä. Poliisi kertoi eilen, että 54-vuotiasta miestä epäillään vaaran aiheuttamisesta, laittomasta uhkauksesta ja ampuma-aserikkomuksesta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





