The Guardian: EU:sta Lähi-Itään kuljetettavaa karjaa kohdellaan julmasti, vienti kasvanut voimakkaasti
"Jäsenmaiden vastaavat viranomaiset eivät olisi saaneet antaa lupaa näille kuljetuksille."
Liettualainen nauta sidottuna Palestiinassa. Kuvankaappaus The Guardianin sivuilta, kuva Animals International-järjestöltä. Kuva: Kuvankaappaus The Guardianin sivuiltaBrittiläinen The Guardian on saanut haltuunsa salaa kuvattuja videoita, jotka paljastavat EU:sta Lähi-itään ja Turkkiin vietävien eläinten julmaa kohtelua.
Eläimiä lyödään, ja niille annetaan sähköiskuja. Karjaa on myös pidetty likaisina yliahtaissa karsinoissa.
Myös teurastus saattaa tapahtua epämääräisissä oloissa.
Aineiston kuvasivat australialaisen eläinoikeusjärjestö Animals Internationalin aktivistit.
Kuvista käy ilmi, että eläinten kuljetuksissa rikotaan eurooppalaista lainsäädäntöä.
Laki edellyttää, että EU:n ulkopuolelle vietävää karjaa kohdellaan tiettyjen säännösten mukaisesti.
Eläinten käsittelijä ei saa käyttää väkivaltaa eikä aiheuttaa eläimissä tarpeetonta pelkoa, haavoja tai kärsimystä. Kuljetus on suoritettava viiveettä ja mahdollisimman lyhyttä reittiä.
"Jäsenmaiden vastaavat viranomaiset eivät edes olisi saaneet antaa lupaa näille kuljetuksille, koska viranomaiset eivät voineet varmistua että vaatimukset täytetään", italialainen oikeusasiantuntija kommentoi Guardianille.
Teurastukseen kohdemaassa EU-lainsäädäntö ei ulotu.
Videolla lastattiin muun muassa saksalaisia, unkarilaisia, romanialaisia, puolalaisia ja slovenialaisia eläimiä kroatialaisessa satamassa. Lastin määränpää oli Beirut.
Nautakuljetukset EU:sta Lähi-Itään ovat kaksinkertaistuneet 650 000 eläimeen vuodesta 2014.
Lampaita vietiin 2,5 miljoonaa päätä, kasvua on 25 prosenttia edellisvuodesta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
