Päästöoikeuksienhinta pudonnutvuodessa alle puoleen
Päästöoikeuksien hinnat ovat pudonneet vuodessa alle puoleen. Viime keväänä hiilidioksiditonnin päästöoikeudesta maksettiin Euroopassa 18 euroa hiilidioksiditonnilta, mutta nyt hinta on pudonnut 7 euron paikkeille.
Suurin syy alentumiseen on talouden taantuma ja eurokriisi.
Talous vaikuttaa vaikuttaa kahta kautta: Ensinnäkin teollisuus tarvitsee aiempaa vähemmän päästöoikeuksia varsinaisen tuotannon vähentyessä.
Toiseksi energiaa kuluu aiempaa vähemmän.
Kun teollisuuden tuotanto ja sen mukana päästöt pienenevät, päästöoikeuksia vapautuu markkinoille enemmän kuin niille on tarvetta.
Talouden taantuma vaikuttaa myös kivihiilen, öljyn ja muiden polttoaineiden hintaan. Kun polttoaineiden käyttö vähenee, niiden hinnat alentuvat.
Suomessa metsähakkeen hinta on sidottu päästöoikeuden hintaan siten, että hake saa sitä enemmän tukea, mitä matalampi päästöoikeuden hinta on.
Haitari liikkuu välillä 23–10 euroa hiilidioksiditonnilta.
Kun päästöoikeus menee alle 10 euron, ei puun tuki enää lisäänny.
Nykyinen 7 euron tonnihinta parantaa kivihiilen kilpailukykyä, koska tehtaat pystyvät ostamaan kivihiiltä ja polttamaan sitä pienin päästökustannuksin, mutta puuenergia ei saa lisää tukea.
Sähköpörssiin vaikuttaa pääasiassa kolme asiaa: pohjoismaiden vesivarastot, päästöoikeuksien hinta ja kivihiilen hinta, jotka ovat kaikki nyt halpoja ja myös sähkö on halpaa, minkä vuoksi sen tuonti Suomeen on lisääntynyt.
JOUKO KYYTSÖNEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
