Paljuissa ja mökkishortseissa piilee vaaran paikka
Mökkeilybuumi ei ole haipumassa, LähiTapiolan kyselytutkimus kertoo. Tapaturmat ovat lisääntyneet.
Pandemia lisäsi etenkin nuorten mökkeilyintoa. Kyselyssä 15-24-vuotiaat erottautuvat suurimpana ryhmänä, joka uskoo mökkeilevänsä jatkossa vieläkin enemmän, kuin korona-aikana. Kuva: Tuomo KesäläinenMökkeilybuumi ei ole haipumassa, kertoo LähiTapiolan teettämä kysely.
Noin puoli miljoona suomalaista lisäsi mökkeilyään koronapandemian aikana. Mökeillä vietettiin enemmän aikaa ja niitä myös hankittiin runsaasti.
74 prosenttia mökinomistajista aikoo mökkeillä tulevaisuudessa yhtä paljon kuin koronapandemian aikana. Mökkeilyä nykyisestään lisääviä on tuplasti enemmän (9 prosenttia) kuin sitä vähentäviä (5 prosenttia).
Kyselyssä 15-24-vuotiaat erottautuvat suurimpana ryhmänä, joka uskoo mökkeilevänsä jatkossa vieläkin enemmän, kuin korona-aikana. Toiseksi suurin tässä kategoriassa on seuraava ikäluokka, 25-34-vuotiaat.
Tyypillistä on esimerkiksi älypuhelimen putoaminen mökkishortsien taskusta – joko kallioille tai vesistöön.
Mökeillä vietetty aika on kasvanut ja tapaturmat lisääntyneet.
LähiTapiolalle ilmoitettiin viime vuonna mökkitapaturmia jopa 25-30 prosenttia enemmän kuin vuonna 2019.
Tyypillisimpiä tapaturmia ovat kaatumiset ja liukastumiset. Vaarallisimpia sen sijaan ovat kaikki palovammat ja syvät haavat, tuhoisimpia erilaiset palot, kertoo asumisen turvallisuuden palveluiden kehityspäällikkö Antti Määttänen LähiTapiolasta tiedotteessa.
2020-luvun mökkeilijä kohtaa myös uudenlaisia tapaturmamuotoja.
Esimerkiksi paljujen kanssa on hyvä olla tarkkana, sillä niiden tulisijojen palot näkyvät piikkinä LähiTapiolan tapaturmatilastoissa.
Tärkeintä onnettomuuksien ehkäisemiseksi on varmistaa, että paljussa on vettä ja venttiilit ovat kiinni.
”Toinen uudempi tapaturmatyyppi mökeillä on se, että pienelektroniikkaa vahingoittuu. Pienelektroniikka on mökkeillessä aina vaarassa. Tyypillistä on esimerkiksi älypuhelimen putoaminen mökkishortsien taskusta – joko kallioille tai vesistöön”, Määttänen kommentoi.
Mökkeilyä nykyisestään lisääviä on tuplasti enemmän kuin sitä vähentäviä.
Kyselyn vastaajat vastaavat karkeasti Suomen 15-74-vuotiasta väestöä. Tulosten virhemarginaali on noin 3 prosenttiyksikköä.
Kyselyyn vastasi 1063 henkilöä. Kyselyn toteutti Kantar TNS.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



