Olympialaisten yllä huolia: kasvavat koronatapaukset ja mahdollinen ennätyskuumuus tekevät Tokiosta haasteellisen koitoksen
Vielä toukokuussa tartuntojen määrä oli laskussa.
Koronatartuntojen kasvu varjostaa Tokion kisoja. Urheilijoilta ei edellytetä rokotuksia, mutta valtaosa on rokotettu.Tokiossa alkavat tänään poikkeukselliset olympialaiset.
Urheilijoiden valmistautumisen ja itse kisojen lisäksi pääpuheenaiheena on ollut tapahtuman vähiten toivottu osanottaja: koronavirus.
Mahdollisuutta kisojen perumisesta viime hetkelläkin on pidetty esillä.
Niin sanotussa olympiakuplassa koronatapauksia oli torstaihin mennessä yli 80.
Keskiviikkona uusia tartuntoja oli Japanissa yhteensä 4 933, mikä on 1 190 tapausta enemmän kuin päivää aiemmin.
Japanissa rokotustahti laahaa esimerkiksi Suomeen verrattuna.
Vielä toukokuussa tartuntojen määrä oli laskussa.
Tokioon on julistettu hätätila eikä Tokiossa sekä Fukushimassa järjestettäviin kilpailuihin päästetä yleisöä. Miyagissa ja Shizuokassa kilpailuja järjestetään rajatun yleisömäärän kanssa, uutisoi BBC.
Olympialaiset alkavat virallisesti perjantaina ja jatkuvat elokuun 8. päivään saakka. Paralympialaiset alkavat 24. elokuuta.
Maailman terveysjärjestö WHO:n johtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus on ilmoittanut kannattavansa kisojen järjestämistä.
Hänen mukaansa kisat voivat olla osoitus siitä, kuinka tapahtumia voidaan järjestää koronavirukseen liittyvät turvatoimet huomioiden.
"Elämä ei ole riskitöntä. On vain tilanteita joissa on enemmän riskejä, ja tilanteita joissa on vähemmän riskejä", hän sanoo BBC:lle. Sen sijaan hän kritisoi rokotusten epätasaista jakoa maiden kesken.
Urheilijoilta ei edellytetä rokotuksia, mutta valtaosa on olympiakomitean asiantuntijoiden mukaan rokotettu.
Toinen kisoja varjostava tekijä on lämpötila. Olympiaurheilijat voivat kohdata historian kuumimmat olympialaiset, uutisoi the Guardian. Tukaluutta lisää ilman korkea kosteus.
Osa lajeista, kuten maratonjuoksu on jo aiemmin päätetty siirtää Tokiosta Sapporoon, jossa lämpötilat ovat alhaisemmat.
Kilpailijoille ja vapaaehtoisille tarjotaan helpotukseksi viilentäviä telttoja, vesisumuttimia sekä jäätelöä.
Vuoden 2032 kesäolympialaiset on määrä järjestää Australian Brisbanessa.
Kerta on ensimmäinen, kun kisat myönnetään kaupungille yksimielisesti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
