KANSAN SUUSTA Pasmat sekaisin
Ei sota yhtä miestä kaipaa, sanotaan. Hyrynsalmelainen vastine sanonnalle on ”ei kangas yhtä lankaa kaipaa”.
Tarina kaipaa yhtä lankaa, nimittäin punaista. Sen päästä lukijan on saatava kiinni.
Luonnon omien värien käyttö lankojen värjäyksessä on tullut viime vuosina suosituksi. Värjäyskursseilla saadaan lankoihin punaisen ja vihreän lisäksi melkein kaikki muutkin sateenkaaren värit.
Vielä kännykkäaikanakin ihmiset ovat ”langan päässä”, vaikka puhelinlangat eivät pahemmin laula. Langattomat yhteydet herättävät epäilyksiä kansassa, joka vielä jokin aika sitten pyydysti langoilla jäniksiä ja riekkoja.
Joku saattaa toivoa, että hänellä olisi kaikki langat käsissään. Täydellisen hallinnantunteen pauloihin joutunut ei kuitenkaan voi pidellä käsissään elämän lankaa, joka on ohut ja voi katketa yllättäen.
Vaikka ihmisellä olisi langat käsissään, ihmissuhteet saattavat mennä solmuun tai niistä voi kehkeytyä ongelmavyyhti. Vyyhti on kerittävä auki, jotta ratkaisut ongelmiin voidaan löytää.
Myös otsikon pasmat keriytyvät tämän jutun lankavyyhteen.
Pasma tarkoittaa lankavyyhden osaa, jossa on tavallisesti 60 kierrosta lankaa. Pasmalangoilla vyyhden osat pidetään järjestyksessä, jotta ne eivät sekoitu vyyhteä käsiteltäessä. Jos pasmat menevät sekaisin, edessä on ikävä selvitystyö.
TOPI LINJAMA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
