Tiilikainen: Hallituksen päätöksenteko on hyötynyt tuplasalkustani
50 vuotta täyttävä maatalous- ja ympäristöministeri sanoo, että politiikan tekeminen ei turhauta.
Kimmo Tiilikainen (kesk.) huomauttaa, että sekä maa- ja metsätalousministeriö että ympäristöministeriö ovat hyvin kansainvälisiä. Niiden kautta arjessa tuntuvat päätökset tehdään usein kansainvälisellä tasolla. Kuva: Mikko StigMaatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk.) mielestä hallituksen päätöksenteko on hyötynyt hänellä olevasta tuplasalkusta.
Tiilikaisen mukaan ministeriöiden virkamiehet ajattelevat enemmän hankkeiden toimivuutta molempien ministeriöiden kannalta, kun taloissa on sama ministeri. Esimerkiksi Tiilikainen nostaa ympäristöministeriön valmisteleman nitraattidirektiivin toimeenpanon, jota pystyttiin viljelijän kannalta keventämään.
Tällä hetkellä ministerin tontilla ratkaisua odottaa muun muassa EU:n vaatimus kaikkien metsävaratietojen julkaisemisesta.
Metsävaratietodirektiivin toimeenpanoa on Suomessa käsitelty jo vuoden päivät. Tiilikaisen mielestä asiaan liittyy monia herkkyyksiä ja tunnetiloja. Suomen ratkaisua direktiivin toimeenpanoon hän ei vielä linjaa.
"Jos se olisi helppo homma, niin ei tätä olisi tarvinnut vuotta pohtia. Nyt vain pitää puristaa päätös."
Maatalouden heikon kannattavuuden Tiilikainen puolestaan sanoo tuntuvan luissa ja ytimissä. Niin vakavia viestejä on kentältä kuulunut.
"Hallitukselta odotetaan lisätoimia ihan oikeutetusti, ja niistä on hallituksen pystyttävä päättämään", Tiilikainen toteaa.
Vaikka politiikan tekeminen ei usein ole helppoa, eivätkä kaikki saavutukset juhlimisen arvoisia, Tiilikainen ei sano olevansa turhautunut poliitikon työhön.
"En todellakaan, nämä ovat äärimmäisen kiinnostavia tehtäviä", hän toteaa ja lisää, että metsäsektorilla monia asioita on saatu etenemään kauden aikana.
Tiilikaisen mielestä nykyisiin ministerintehtäviin tiivistyy se, miksi hän on tullut politiikkaan. Poliittinen toiminta alkoi alun perin maatalouden ympäristökysymyksistä.
"Minulle tärkeää on talouden ylisukupolvisuus, luonnonvarojen käyttö kestävästi – viljelyn ja varjelun edistäminen."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
