Posti tarvitsee pian valtiontukea kirjeiden keräykseen ja jakeluun – ”Onko yleispalvelulle tarvetta, jos ihmiset eivät lähetä muuta kuin joulukortteja?”
Valtiontalouden tarkastusviraston VTV:n mukaan Posti ei pysty ylläpitämään yleispalvelua tulevaisuudessa ilman tukea.
Yleispalvelukirjeiden eli postimerkillä varustettujen lähetysten osuus postilähetysten kokonaismäärästä oli enää viisi prosenttia vuonna 2017. Kuva: Lari LievonenPostin yleispalvelun ylläpitäminen ei tulevaisuudessa ole mahdollista ilman tukea, Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV arvioi viime kesäkuussa julkaistussa raportissa.
Yleispalveluun kuuluva posti tarkoittaa käytännössä pienyrittäjien ja kuluttajien postimerkeillä varustettuja kirjeitä ja kortteja.
Niiden määrä on melkein puolittunut 2000-luvulla. Yleispalvelukirjeiden osuus postilähetysten kokonaismäärästä oli viisi prosenttia vuonna 2017.
Tähän asti Posti on sopeutunut paineisiin nostamalla postimerkkien hintaa ja lopettamalla kirjepostin jakelun tiistaisin.
VTV kehottaa raportissaan liikenne- ja viestintäministeriötä ja Viestintävirastoa varautumaan siihen, että Postin yleispalvelun kustannuksia aletaan kattaa valtion varoista. VTV:n mukaan valtiontuki on läpinäkyvämpi tukimuoto kuin kustannusten vyöryttäminen Postin kannattavalle liiketoiminnalle.
Postilaissa mahdollisuus on jo huomioitu. Lain 33. §:n mukaan Postille on korvattava valtion varoista se osa yleispalvelun kustannuksista, joka muodostaa kohtuuttoman rasitteen.
VTV:n johtava tuloksellisuustarkastaja Sami Vuorinen sanoo, että kirjemäärän edelleen vähentyessä koko yleispalvelun mielekkyys muuttuu kyseenalaiseksi.
”Onko yleispalvelulle tarvetta, jos ihmiset eivät lähetä muuta kuin joulukortteja?”
Vuorisen mukaan on rehellistä nostaa esiin, että tästä palvelusta saatetaan joutua luopumaan tulevaisuudessa.
Lue myös:
Lehtien jakelun tukeminen jakaa puolueet: Keskustalta vihreää, perussuomalaisilta punaista valoa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
