Etunimiä kartalla
PAIKANNIMI KERTOO
Kaarinan kaupunki on saanut nimensä pyhän Katariinan mukaan nimetyltä kirkolta. Kertomuksen mukaan tämä oppinut nainen kääntyi kristityksi Aleksandriassa 200-luvun lopulla. Ajan taitavimmat filosofit yrittivät puhua hänelle järkeä sillä seurauksella, että hekin kääntyivät kristityiksi.
Katariina yritettiin polttaa roviolla, mutta tuli ei tarttunut häneen. Hänet yritettiin teilata, mutta teilipyörä hajosi hänen kosketuksestaan. Pyörä tunnetaan katariinanpyöränä, jollainen on kuvattu Kaarinan vaakunaan.
Vasta mestaamalla Katariinasta päästiin eroon.
Loviisa sai nimensä, kun kuningas Adolf Fredrik kävi siellä kuningatar Loviisa Ulriikan kanssa tarkastusmatkalla. Pariskunnan vanhimmasta lapsesta tuli myöhemmin kuningas Kustaa III, jonka mukaan on nimetty muun muassa Kustaanmiekka Suomenlinnassa.
Monet miesten nimet ovat muotoutuneet talonnimiksi, joista ne ovat laajentuneet kylännimiksi. Esimerkiksi Päijät-Hämeeseen aikoinaan muuttanut Heino on antanut nimen Heinolan kaupungille.
Karjalan Kannakselta löytyy kaksi miehen nimeä, Johannes ja Antrea. Johannes ja Andreas olivat Jeesuksen opetuslapsia ja kalastajia. Kalastukseen liittyvät myös kunnat: Johannes sijaitsee Suomenlahden rannalla ja Antreasta on löydetty yksi maailman vanhimmista kalaverkoista.
Kaukana näistä ei ole myöskään Andreaan veli, Pietari, kalastaja hänkin.
TOPI LINJAMA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
