Haavisto: Periaatepäätös venäläisten turistiviisumeista tulee valtioneuvoston pöydälle huomenna
Itärajalle tulevaa aitaa koskeva selvitys esiteltiin hallitukselle tänään. Aidan rakentaminen veisi aikaa.
Ulkoministeri Pekka Haavisto, pääministeri Sanna Marin, puolustusministeri Antti Kaikkonen ja sisäministeri Krista Mikkonen tiedotustilaisuudessa. LEHTIKUVA / Antti Yrjönen.Hallituksen periaatepäätös venäläisten turistiviisumien rajoittamisesta on tulossa valtioneuvoston käsittelyyn huomenna, kertoo ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.). Päätöksen valmistelu on Haaviston mukaan pitkällä.
Virkakunta on valmistellut viime viikosta asti keinoja, joilla venäläisturismia rajoitettaisiin nykyistä jyrkemmin.
Sisäministeri Krista Mikkonen (vihr.) sanoi, että jos turistiviisumien lopettaminen kasvattaisi turvapaikkahakemusten määrää itärajalla, niiden käsittelyyn osoitettaisiin lisää resursseja.
Hallitukselle esiteltiin tänään Rajavartiolaitoksen selvitys raja-aidan rakentamisesta itärajalle. Sisäministeri Mikkosen mukaan hallituksella on nyt valmius arvioida pilottihankkeen aloittamista.
Rajavartiolaitos sanoi tällä viikolla, että 10–20 prosenttia itärajasta olisi syytä aidata.
Mikkonen sanoi hallituksen tiedotustilaisuudessa, että aidan rakentaminen ei olisi nopea toimi, vaan kestäisi kolmesta neljään vuotta. Se myös maksaisi satoja miljoonia euroja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





