Suomalaislaitosten päästökauppahiilidioksidi vähentyi
Yhteenlasketut päästöt vähentyivät 2,1 miljoonaa tonnia edellisestä vuodesta.EU:n päästökauppaan kuuluvien suomalaisten laitosten yhteispäästömäärä oli 25,1 miljoonaa tonnia hiilidioksidia vuonna 2017. Vuonna 2016 vastaavat päästöt olivat 2,1 miljoonaa tonnia isommat eli 27,2 miljoonaa tonnia.
Uusiutuvien, kestävyyskriteerit täyttävien polttoaineiden käyttö päästökauppasektorilla kasvoi edellisvuoteen verrattuna noin 4,6 prosenttia energiamääränä laskettuna. Kivihiilen, maakaasun ja turpeen kulutus laski edellisvuoteen verrattuna.
Päästöjen kehitykseen vaikuttavat muun muassa säästä johtuvat vaihtelut lämmitysenergian kysynnässä sekä pohjoismainen vesitilanne, joka vaikuttaa erityisesti sähkön pörssihintaan ja sitä kautta myös erillistuotannon kysyntään.
Kaikkien päästökauppalain soveltamisalaan kuuluvien yritysten tulee ilmoittaa maaliskuun loppuun mennessä laitosten edellisen vuoden todennetut hiilidioksidipäästöt unionin rekisteriin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

