Teknologiateollisuuden henkilöstö väheni
Teknologiateollisuuden yritysten liikevaihto kasvoi viime vuonna noin kaksi prosenttia vuotta aiemmasta 66,5 miljardiin euroon. Alan henkilöstö kuitenkin väheni Suomessa yhteensä lähes kymmenellätuhannella, vaikka yrityksiin palkattiin 20 000 uutta työntekijää. Henkilöstöä oli alalla 276 000.Teknologiateollisuuden yritysten henkilöstö väheni Suomessa viime vuonna kaikkiaan lähes 10 000:lla, vaikka alan yrityksiin palkattiin noin 20 000 uutta työntekijää.Henkilöstöä oli vuoden aikana keskimäärin 276 000.
Teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi viime vuonna noin kaksi prosenttia vuotta aiemmasta 66,5 miljardiin euroon. Kasvua toivat peliteollisuus, terästuotanto ja Mercedes-Benzien valmistus Uudenkaupungin tehtaalla.
Alan tilaukset ovat lisääntyneet viime kuukausina ja yritysten liikevaihdon arvioidaan kasvaneen hieman viime vuoden alusta.
Loka-joulukuussa tilauksia tuli hieman enemmän kuin vuotta aiemmin vastaavaan aikaan.Viime kuukausien tilauskehityksen perusteella teknologiateollisuuden yritysten liikevaihdon arvioidaan olevan alkuvuonna hieman suurempi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.
Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Jorma Turusen mukaan suomalaiset yritykset haluavat kasvaa ja työllistää Suomessa. "Teolliset investoinnit ovat olleet pitkään vähäisiä ja ne on saatava käyntiin. Nykyinen tuotantokapasiteetti ja nähtävissä oleva talouskasvu eivät riitä rahoittamaan julkisia menoja", Turunen painottaa.
Teknologiateollisuuden uusi teollisuuspolitiikan johtaja Sanna Rauhansalo odottaa tulevalta hallitukselta investointeja kasvuun ja osaamiseen. "Ensimmäiseksi pitäisi huolehtia siitä, että byrokratiaan juuttuneet investoinnit saadaan toteutettua."
Yritysten kannattavuus Suomessa on heikentynyt viime vuosina. Vuonna 2013 teknologiateollisuuden yritysten nettotulos oli keskimäärin vain 0,9 prosenttia suhteessa liiketoiminnan tuottoihin. Vuosina 2000-2005 osuus oli 7,3 prosenttia ja 2006-2007 keskimäärin 12 prosenttia.
"Tilanne on huolestuttava, sillä vain kannattava yritys voi investoida. Tärkeintä on säädösviidakon purkaminen."
"Kasvu on haettava vientimarkkinoilta. Varsinkin pk-yrityksille on tärkeää, että vienninedistämispalvelut toimivat."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
