Kärnä vaatii Kilpailu- ja kuluttajavirastoa tutkimaan Valion hinnanpudotusta: "Tilannetta voi verrata moderniin maaorjuuteen"
Kansanedustaja muistuttaa, että viranomaisten toiminta ei yksin riitä vaan avainasemassa ovat kuluttajat.
"Vaikka Valio tuottajien omistuksessa onkin, ei ohjaus toimi toivotulla tavalla. Tuottajat ovat joutuneet hintojen osalta täysin jalostajien sekä kaupan armoille", Mikko Kärnä katsoo. Kuva: Sanne KatainenKeskustan kansanedustaja Mikko Kärnä vaatii, että Kilpailu- ja kuluttajaviraston (Kivi) on tutkittava Valion toiminnan kestävyyttä ja oikeudenmukaisuutta.
Kärnä pitää Valion maidon tuottajahintaan tekemää seitsemän prosentin eli 2,5 sentin alennusta kohtuuttomana. Hänen mielestään maidontuottajista on tullut Suomessa meijerin ja kaupan heittopusseja.
"Vaikka Valio loppujen lopuksi tuottajien omistuksessa onkin, ei ohjaus toimi toivotulla tavalla. Tuottajat ovat joutuneet hintojen osalta täysin jalostajien sekä kaupan armoille ja tilannetta voi pian verrata moderniin maaorjuuteen", Kärnä huomauttaa tiedotteessaan.
Kansanedustaja muistuttaa, että kuitenkaan pelkkä viranomaisten toiminta ei pitkällä tähtäimellä riitä, vaan avainasemassa ovat kuluttajat. Hän haastaakin jokaisen kuluttajan vaatimaan parempaa tuottajahintaa kotimaisille tuottajille.
"Muussa tapauksessa tämä peli loppuu lyhyeen ja useat suomalaiset maitotilat häviävät maailmankartalta. Tämän jälkeen Suomessa juodaan ulkomaista ja mikrobilääkejäämillä kyllästettyä maitoa. Viimeistään siinä vaiheessa moni tulee kysymään, että kannattiko?", hän pohtii tulevaisuuden uhkakuvia.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

