KRP: Kauppakeskuspuukotuksesta epäilty mies puukotti 12-vuotiasta uhria useita kertoja selkään, miehellä äärioikeistotaustaa
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra yhdisti Oulussa tapahtuneen puukotuksen heti torstaina katujengeihin. Perjantaina kävi kuitenkin ilmi, että puukotuksesta epäillään miestä, jolla on taustaa äärioikeistolaisissa liikkeissä.
Poliisin mukaan mies puukotti 12-vuotiasta uhria takaapäin useita kertoja. Kuva Valkean kauppakeskuksesta Oulusta on perjantailta. LEHTIKUVA / Timo Heikkala.Oulussa kauppakeskus Valkeassa eilen tapahtuneen puukotuksen uhri on 12-vuotias lapsi, keskusrikospoliisi (KRP) kertoo. KRP:n mukaan lapsi sai tilanteessa vakavia vammoja, mutta hänen tilansa on tällä hetkellä vakaa.
Puukotuksesta epäilty on vuonna 1990 syntynyt mies. Poliisin mukaan mies puukotti 12-vuotiasta uhria takaapäin useita kertoja. Sen jälkeen mies yritti lähteä toisen, puukotuksen uhrin seurassa olleen alaikäisen perään, mutta vartija sai pysäytettyä miehen, KRP kertoo.
”Kauppakeskuksessa toiminut vartija sai pysäytettyä epäillyn ennen kuin tämä ehti aiheuttaa enempää vahinkoa. Vartija on toiminut tilanteessa erittäin rohkeasti”, tutkinnanjohtaja Ari Soronen KRP:stä kertoi tiedotteessa.
Teon motiivista ei ole vielä tarkkaa tietoa, mutta poliisin mukaan miehellä on taustaa äärioikeistotoiminnassa. Yle kertoi aiemmin, että 12-vuotias uhri on Suomen kansalainen, mutta ulkomaalaistaustainen.
Miestä vaaditaan vangittavaksi kahdesta murhan yrityksestä. Vangitsemista käsitellään Oulun käräjäoikeudessa maanantaina.
STT ei ole toistaiseksi tavoittanut Sorosta kommentoimaan asiaa tarkemmin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




