Merkittävä osa 50 miljoonan euron joululahjapotista menee maanpuolustukseen
Suurin osa eduskunnan perinteisestä joulurahasta ohjataan paikallisiin tiehankkeisiin.
Maanpuolustus ja veteraanijärjestöt saavat 1,7 miljoonaa euroa lisärahaa ensi vuodella. Kuva: Markku VuorikariValtiovarainvaliokunta on lisännyt vuoden 2025 budjettiin 50 miljoonaa euroa perinteistä joululahjarahaa. Rahaa käytetään muun muassa liikennehankkeisiin, maanpuolustukseen ja Suomen kokonaisturvallisuuteen.
Maanpuolustus- ja veteraanijärjestöt saavat 1,7 miljoonaa euroa. Esimerkiksi Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK:n osuus tästä on 800 000 euroa ja Suomen Rauhanturvaajaliiton vastaavasti 200 000 euroa.
Suurin osa joululahjarahoista käytetään paikallisiin tiehankkeisiin. Perusväylänpito saa yhteensä noin 30 miljoonaa euroa. Kaakkois-Suomessa sijaitseva Vehkataipaleentien parantaminen saa yli 1,4 miljoonaa euroa, Nakkilan eritasoliittymän ramppien parannus 0,7 miljoonaa eurolla. Miljoona euroa ohjataan Rauman Unaja‒Voiluoto-välin kevyen liikenteen väylälle.
Metsähallitus saa lisärahoitusta yhteensä 1,4 miljoonan euroa. Varoilla korjataan muun muassa Aulangon näkötornin seinämuureja, kunnostetaan Säpin majakkasaaren rakennuksia sekä remontoidaan Urho Kekkosen kansallispuiston autiotupia Saariselällä.
Yhteensä vajaat 1,5 miljoonaa euroa ohjataan kymmenelle ampumaradalle. Siitä suurimmat 300 000 euron summat menevät Nakkilan ampumaradalle, Aittokosken ampumaurheilukeskukselle Suomussalmella sekä Heinijoen ampumaradalle Kuopioon.
Kivijärven ampumarata Vaasassa saa 50 000 euroa. Kivijärven ampumaurheilukeskuksessa on maakunnan ainoa 300 metrin rata. Keskus on yksi harvoista ampumaradoista laajemmallakin alueella, joista löytyy sekä 150 metrin että 300 metrin kiväärirata.
Joululahjarahat ovat budjetin jakamaton osa, jonka käytöstä päättää eduskunta.
Ensi vuoden budjetin loppusumma on noin 89,2 miljardia euroa. Summa on 1,3 miljardia euroa enemmän kuin vuoden 2024 varsinaisessa talousarviossa. Uutta velkaa valtio tarvitsee kuluihinsa 12,5 miljardia euroa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





