Keskustan Kurvinen: Maahanmuuttopolitiikkaan kaivataan maltillista keskilinjaa
Kauhavalainen keskustavaikuttaja ottaisi nykyistä enemmän kiintiöpakolaisia ja vähentäisi turvapaikanhakijoiden määrää.
Kansanedustaja Antti Kurvinen (kesk.) suomii sekä perussuomalaisten että punavihreiden maahanmuuttopolitiikkaa. Kuva: Antti Kurvisen verkkosivutKeskustan varapuheenjohtaja, kauhavalainen kansanedustaja Antti Kurvinen peräänkuuluttaa maltillista keskitien linjaa maahanmuuttopolitiikkaan.
Hän pitää oleellisimpina asioina maahanmuuttopolitiikassa kotouttamista, työtä ja opiskelua sekä oikeusvaltion periaatteita.
"Keskustan linja on, että pidetään pää kylmänä mutta sydän lämpimänä. Mielestäni Suomen pitäisi pyrkiä ottamaan enemmän kiintiöpakolaisia ja vähentää turvapaikanhakijoiden määrää."
Kurvisen mukaan maahanmuuttokeskustelu uhkaa taas hiiltyä perussuomalaisten tulevan presidenttiehdokkaan Laura Huhtasaaren ulostulojen vuoksi.
"Huhtasaaren linjan maahanmuuttoon sekä kansainvälisyyteen voisi kiteyttää, että ämpäri päähän. Hänen kantansa vaikuttaa olevan Suomen eristäytyminen, rajojen tiukka sulkeminen ja pelon lietsonta", Kurvinen suomii.
Toisaalta Kurvinen kritisoi punavihreää maahanmuuttolinjaa.
"Kuvitellaan, että rajakontrollin ja maahanmuuton säätelyn lopettaminen loisi jonkun maanpäällisen onnelan. Punavihreät vaikuttajat haluaisivat ottaa Suomeen kaikki, jotka vain tänne jotenkuten pystyvät hankkiutumaan. On päivänselvää, että pienen maan kestokyvyllä on rajansa."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
