Terrafame teki pari miljoonaa liiketappiota huhti-kesäkuussa
Nikkelin tuotanto on kasvanut alkuvuonna, samoin sinkin.
Terrafame kertoo, että sen toimitukset ovat jatkuneet normaalisti koronapandemiasta huolimatta. LEHTIKUVA / EMMI KORHONENKaivosyhtiö Terrafamen liiketappio oli huhti-kesäkuussa runsaat kaksi miljoonaa euroa. Viime vuonna vastaavana aikana tappiota tuli lähes 19 miljoonaa.
Terrafamen liikevaihto oli huhti-kesäkuussa 76,5 miljoonaa euroa. Vastaavana aikana viime vuonna liikevaihtoa kertyi 60 miljoonaa.
Koko alkuvuonna tammi-kesäkuussa käyttökate kasvoi vuodentakaisesta ja oli runsaat 19 miljoonaa euroa. Viime vuonna vastaavana ajanjaksona käyttökate oli puolitoista miljoonaa.
Yhtiö ilmoittaa, että sen toimitukset ovat jatkuneet normaalisti koronapandemiasta huolimatta. Liikevaihdon kasvua selittävät alkuvuoden hyvät tuotantomäärät ja hintasuojaukset.
Nikkelin tuotanto on kasvanut alkuvuonna, samoin sinkin. Nikkelin keskihinta on Lontoon metallipörssissä alkuvuonna noussut hivenen, kun taas sinkin keskihinta on laskenut selvästi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
